Emmi Friman 1929-2019

Kuvassa Emmi 90-vuotispäivänään 28.6.2019

Muistopuhe Emmi-tädille

11.01.2020

Hyvät omaiset, hyvä saattoväki,

Olemme kokoontuneet tänään kunnioittamaan tätini Emmi Frimanin muistoa. Minun nimeni on Kaisu Tuomela ja olen Emmin nuorimman sisaren, Kertun tytär.

Emmi Matilda Kaulanen syntyi 28.6.1929 Aino ja Evert Kaulasen esikoisena. Perheeseen syntyi hänen jälkeensä vielä kuusi lasta. Tuohon aikaan oli itsestään selvää, että lapset auttoivat kotitöissä kykyjensä mukaan, ja niinpä Emmi sisarusparven vanhimpana sai kantaa jo 5-vuotiaana vastuun nuorempien sisarusten, joita silloin oli jo neljä, hoitamisesta, vanhempiensa ollessa navettatöissä.  Muistankin Aino-mummoni sanoneen, että Emmistä oli jo 5-vuotiaana niin iso apu.  Suomessa elettiin tuolloin myös poliittisesti levottomia aikoja, ja sota-ajan koittaessa, oli Äkäslompolostakin lähdettävä Ruotsiin evakkoon. Aino meni nuorempien lasten kanssa etelämmäs Ruotsiin, Sundsvallin lähelle, ja Emmi jäi Pajalaan kotitilansa lehmien kanssa, jotka hän ensin oli vienyt lossilla Ruotsin puolelle. Siellä hän sitten 15-vuotiaana vastasi lehmien hoitamisesta yksinään puoli vuotta, muun perheen ollessa muualla. Aika paljon vastuuta oli jälleen kerran laitettu nuoren tytön hartioille. Taidot, joita siihen aikaan teinitytöltä vaadittiin, olivat täysin erilaisia, kuin mitä meiltä nuoremmilta sukupolvilta odotetaan. Tietokoneista, somesta ja kännyköistä ei siihen aikaan tiedetty vielä yhtään mitään. Vaikeaa on myös kuvitella, että kukaan nuori ihminen nykypäivänä joutuisi yksinään suoriutumaan sellaisista tehtävistä kuin mitä Emmille annettiin.

Edessä oleva tyttö on Emmi Kaulanen sekä pojat Teuvo ja Hannu. 

Aina, kun Emmiä ajattelen, tulee mieleen sanat iloisuus, positiivisuus ja sitkeys. Emmi oli niitä ihmisiä, joka omalla olemuksellaan toi valon huoneeseen. Voi sitä pulppuavaa puheen määrää, kun hän tuli meille kylään. Välillä kuului aina Emmin hersyvä kommentti ”niin ainaki” Muistan, kun sisarukset Kerttu ja Emmi istuivat vastatusten kahvittelemassa. Äitini kävi aina välillä kaatamassa lisää kahvia, mutta unohti  kokonaan kaataa Emmille, kun keskustelu jatkui niin vilkkaana. Emmi tokaisikin siihen , että ”kaaja mullekki”

Emmi Kaulanen on sodan jälkeen Torniossa urheiluseura Ylläksen Nousun toimitsijakurssilla. Vas. serkku Jouni Kaulanen ja oikealla serkun poika Aatos Kaulanen.

Emmin ja Mauno Antero (Antti) Komulaisen hääkuva 13.7.1952. Antti kuoli v. 1966.

Emmin lapset. Ylh. vasemmalla Reima vierellään Pekka. Alhaalla vas. Riitta vierellään Pirjo. Kuva 1960 luvun alkupuolelta.

Emmi Friman, o.s. Kaulanen v. 1978. Emmi ja Tatu Friman vihittiin v. 1975.

Emmin elämä ei kuitenkaan aina ollut helppoa. Se oli työntäyteistä, ja siihen kuului myös surua ja vastoinkäymisiä. Vuonna 1966 Emmi menetti Antti-miehensä, ja jäi neljän alaikäisen lapsen yksinhuoltajaksi  Ojalan taloon Äkäsjokivarteen.  Toinen suuri menetys oli Reima-pojan menehtyminen vain 48-vuotiaana äkilliseen sairauskohtaukseen.  Emmin positiivinen luonteenlaatu auttoi kuitenkin näidenkin menetysten jälkeen häntä jaksamaan elämässä eteenpäin. Kävin Emmi-tätini kanssa n. 5 vuotta sitten pitkän keskustelun, jossa hän korosti sitä, että suruun ei saa jämähtää, vaan aina pitää katsoa tulevaisuuteen.

Emmissä oli lämpöä ja hänellä oli suuri sydän. Kerttu –äitini sairastui tuberkuloosiin minun ollessani kolmen kuukauden ikäinen, ja ajan tavan mukaan hän joutui parantolaan hoidettavaksi, ja niinpä Emmi-täti lupasi hoitaa minua tarvittavan ajan. Sitä kestikin sitten kahdeksan kuukautta. Emmi-tätistä tuli minulle todella läheinen. Hän oli minulle kuin toinen äiti.  Minulle on kerrottu, että pidin koko perhettä silloin omanani. Erityisesti Pirjo-serkku oli kuulemma hoitanut minua innokkaasti.

Emmin toinen mies Tatu Friman v. 2010

Työuransa Emmi teki matkailun ja turismin parissa. Nuorempana hän oli laittamassa turisteille ruokaa useilla eri majoilla. Sittemmin hän toimi kahvilanhoitajana Yllästunturin rinnekahvilassa, jonne hän päivittäin huristeli mopollaan.  Aino-mummo oli aikoinaan perustanut Mäkelän talomajoitus-palvelun, ja kun hän sitten siirtyi eläkkeelle, oli Emmi yrityksen luonteva jatkaja. Emmi myös rakensi Mäkelän talon uudestaan miehensä Tatun kanssa.  Myöhemmin tursitihommat sitten ovat siirtyneet Emmin tyttärelle Pirjolle, ja nyt yritystä jatkaa jo 4. polvessa Pirjon poika Antero.

Täysin Emmi ei turistihommista malttanut luopua, vaan hän vuokrasi Mäkelän yläkerran huoneita vielä viime kevätsesongin aikaan.

Emmin valtava energisyys oli välillä koko suvun ihmettelyn aihe. Kun hän otti hoitaakseen Mäkelän turistibisneksen, hänestä tuli samalla myös äitinsä omaishoitaja. Lisäksi hän vielä viime vuosina hoiti sairasta miestään Tatua, ennen kuin hänet vietiin hoitokotiin hoidettavaksi.

Emmistä ei myöskään voi puhua mainitsematta hänen käsityötaitojaan.  Kutominen ja virkkaaminen olivat hänen rakkaimpia harrastuksiaan. Sukkia, vanthuita, pitsiliinoja yms syntyi ennätystahtia. Emmi oli myös loppuun asti ajassa mukana. Hän oli kiinnostunut siitä mitä maailmalla tapahtuu. Erityisesti hän seurasi politiikkaa ja urheilua. Tätini oli myös todella seurallinen ja Mäkelän talossa kävikin paljon vieraita, ja aina siellä tarjottiin kahvit.

 Emmi sai elää pitkän ja monivivahteisen elämän, ja mikä tärkeintä hän sai olla kotona lähes loppuun asti.

Me kaikki jäämme kaipaamaan Emmiä, mutta hän elää edelleen muistoissamme. Itse tulen muistamaan hänet iloisena ja vilkkaana Emmi-tätinä sekä sisukkaana ja vahvana lappilaisena naisena, josta on esikuvaksi meille nuoremmille sukupolville. Lopuksi lainaan jo edesmenneen sodankyläläisen tuttavani, Hannu Lakkalan vertausta: ”Hän oli sitkeä kuin tunturikoivu”

Kaisu Tuomela