Jukka Haavikko 19.12.1955 - 21.10.2020. Tämä kuva ja teksti Pirkko Hietaniemi 

 Surullinen viesti tavoitti meidät tänä syksynä. Jukka Haavikko, "Pipo", oli menehtynyt.

 Tutustuin Pipoon 80-luvun alkupuoliskolla, kun hän tuli Äkäs-hotelliin hovimestariksi. Me työkaverit vähän oudoksuimme, että tehtävään oli valittu maatalouslomittaja. Pian kuitenkin kävi kaikille selväksi, että Pipo teki ihan mitä vain. Vauhtia ja juttua riitti. Saimme kuulla paljon tarinoita hänen lapsuudestaan Pellossa, palvelustaan YK-joukoissa Golanilla, maatalousopinnoista Paimiossa ja Mustialassa sekä ravintolahommista Etelä-Suomessa. Pipoksi hänet nimettiin sekaannusten välttämiseksi, koska työpaikalla oli useampi Jukka. Nimen valintaan vaikutti myös hänen musta päähineensä.

 Palveltuaan taas välillä YK-joukossa, tällä kertaa Namibiassa, Pipo palasi Ylläkselle 90-luvuvun alussa. Hänen yrittäjäuransa alkoi pienellä grillillä silloisen Lomakiekerön tiloissa. Kun sen ravintola suljettiin illalla, Pipo alkoi myydä sivuikkunasta makkaraa ja hampurilaisia. Eikä aikaakaan, kun hän osti naapurustosta pienen omakotitalon, jossa jatkoi grillitoimintaansa. Siitä alkoi Ylläksen Kaivohuoneen eli Pipolan tarina. Jo ensimmäisenä keväänä sen ahtaissa tiloissa soitti ensimmäinen bändi, viisimiehinen Whistle Bait. Pipo rakasti musiikkia ja halusi sitä jatkossakin ravintolaansa. Seurasi laajennus toisensa perään. Keittiökin kasvoi ja ruokalista monipuolistui. Kun taloon saatiin esiintymislava ja tilaa tanssia, Ylläksen Kaivohuoneesta tuli yksi Lapin suosituimmista keikkapaikoista. Myös ruokalista oli asiakkaitten mieleen, ja ravintola oli hyvin suosittu. Ympärivuotisesti toimivana yrityksenä se oli myös suuri työllistäjä.

 Rakkaus lehmiin ei kuitenkaan ollut kadonnut minnekään. Kun Pipo löysi sopivat tilat Saarenputaalta, hän alkoi sivutoimenaan hoitaa siellä karjaa. Erityisesti lapinlehmät ja rodun jatkuminen olivat tärkeitä. Lisäksi navetassa oli lampaita, vuohia ja kanoja. Pihassa kasvoivat mansikat, vadelmat, perunat ja monet muut vihannekset. Pipolla piti aina olla tekemistä ja vauhtia elämässään. Innostuessaan asioista, hän toteutti ne saman tien, itsepäisesti, kyselemättä neuvoja tai kuuntelematta varoitteluja. Oli sitten kyseessä ravintolan laajennus tai navetan perustaminen. Pipo teki myös lyhyen vierailun kunnallispolitiikkaan, kun hänet valittiin Kolarin kunnanvaltuustoon.

 Muutama vuosi sitten monien suruksi Ylläksen Kaivohuone ajautui konkurssiin. Tapaus jätti suuren aukon Ylläksen ravintola- ja musiikkielämään. Tämän jälkeen Pipo jatkoi pienimuotoisesti viljelyä ja eläinten hoitoa. Hän työskenteli myös Punaisen ristin vastaanottokeskuksessa Kolarissa ja kunnan keskuskeittiössä. Terveys alkoi kuitenkin pettää parin viime vuoden aikana. Useiden sairauksien murtamana hän lopulta menehtyi syöpään kotonaan Saarenputaalla, vähän vaille 65-vuotiaana.

 Pipoa jäävät kaipaamaan asiakkaiden, ystävien ja työkavereiden lisäksi myös monet muusikot, joiden kanssa hänellä riitti aina aikaa seurustella. Heistä monista tulikin hänelle pitkäaikaisia ystäviä. .

Whistle Baitin laulusolisti Vesa Haaja kommentoi suru-uutista näin: -Pipo oli suurisydämisin ravintoloitsija, kenet minulla oli ilo tuntea. Pipon kaltaisia rajojen rikkojia ja tavallisuudelle hyvällä tavalla kintaalle viittaavia ihmisiä maailma tarvitsee. Tuskin kukaan muu ravintoloitsija olisi omaan laskuunsa lähettänyt hinausautoa hakemaan orkesteria sekä hajonnutta keikka-autoa Sodankylästä Äkäslompoloon. Pipon seurassa aika ei käynyt pitkäksi. Hänelle oikeudenmukaisuus oli tärkeää. Minä, perheeni ja orkesterini tulemme kaipaamaan Pipoa.

Kyösti Mäkimattila puolestaan sanoo, että Pipon innostusta, kannustusta ja tietynlaista uhmaa hän ei unohda koskaan.

 Lepää rauhassa Pipo!

Hauskaa ja railakasta ystävää ja huolehtivaa työnantajaa kaivaten

Pirkko Hietaniemi