Tatu Friman 1936-2020

Tatu Friman vanhalla kotipihaaan 2.10.2010

Tutustuin Tatuun vuonna 2009, kun aloin kerätä Äkäslompolon kuvia, tietoja niihin ja tarinoita. Muutaman kerran kävin hänen ja Emmin luona juttelemassa ja joskus vain kahvilla. Emmiin, jonka kanssa Tatu oli mennyt naimisiin v. 1975, hänellä oli lämmin suhde. Lokakuun alussa 2010 Tatu halusi esitellä minulle vanhan kotipihansa Kuopalla ja sinne rakentamansa näppärän mökin. Tatulla oli huumorimieltä ja paljon tietoja vanhoista asioista. Tämän kuvan nähtyään hän sanoi minulle nauraen: "Kyllä jumalan kuva on kaunis".  Hän myös osasi laulaa ja kertoa vanhan kylälaulun eli tämän:

"Uittomieheksi olen syntynyt, keksi kädessä kuljeskelen nyt.
Uittomies mitä huolinkaan, kun vain urkossa minä olla saan.
Mikset urkkoile multa kysytään, sitä en oikein tiedä itsekkään.
Kaulasen Heino siihen vastatkoon ja Kotna Pekka selvän antakoon."

Tarkemmin laulusta kohdassa Vanhoja valokuvia, Kylän kirjoja ja lauluja.

Monet varmaan muistavat Tatun sinisen koppiauton, jolla hän yleensä liikkui. Toinen auto seisoi pihalla. Kun sanoin, hänelle että rikkaalla miehellä sitä on autoja pareittain, niin hän kauppasi toista autoa minulle. Enpä tarvinnut ja mentiin yhdessä tien toiselle puolen katsomaan Tatun perunamaata. Hyvin olivat potut kasvaneet. Ei mennyt pitkä aika, kun huomasin perunamaalla kasvavan kaikkia muuta kuin perunaa. 

Kun kävin viimeisen kerran heidän luonaan, niin Tatun muisti alkoi jo temppuilla. Hän kertoi eräästä henkilöstä ja Emmi totesi, että sehän on jo kuollut. Siihen Tatu, että niinhän se onkin ja jatkoi sujuvasti juttuaan. Näin hän hoiti muistihäiriön ilman häkellystä. Kun kyselin tietämästäni paikasta, jossa Tatu kävi jonkinlaisessa hoitoryhmässä, hän totesi niiden pyytäneen häntä tulemaan ja soittamaan vanhoille ihmisille haitaria. Sen sanottuaan hän haki haitarin ja alkoi soittaa minullekin.

Tatu ja hänen vaimonsa Emmi kuolivat hyvin lähekkäin. Emmin kuoleman aikaan Tatu oli jo hoitokodissa Kolarissa. Sairaus oli edennyt niin pitkälle, että ei ole varmuutta, ymmärsikö hän Emmin kuolleen joulukuun lopulla 2019. Vajaa puoli vuotta myöhemmin eli 16.6.2020 oli Tatun vuoro lähteä viimeiselle matkalle. Kovin tulee surullinen mieli, että Tatu ja muut sivujen rakentamisen aikaan tutuiksi ja ystäviksi tulleet ihmiset ovat melkein kaikki kuolleet vuoteen 2020 mennessä.

Vasemmalta Tatu ja Ritva Friman Kuopalta. Sitten Riihen Kalevi, Martta, Linda Friman sylissään Orvokki Viuhkola. Maila Friman (m. Alatalo) ja aviopari Amanda ja Otto Äkäslompolo. Tatu ja Ritva olivat koulun vuoksi Riihellä viikot ja kävivät viikonloppuna tai hyvillä ilmoin hiihtäen kotonaan Kuopalla.

 

 

Tatu mökkinsä portailla Kuopalla v. 2010.

Tästä linkki Kuopan taloon. Jäljempänä siinä on Tatun isän Svante Frimanin osuus ja kuvia Tatusta ja hänen perheestään. Sisältää myös Tatun kertomuksia.

 

Suvi Sinervon artikkeli Tatusta Luoteis-Lappi-lehdessä juhannuksena 2003.

Sauna lämpiää ja haitari soi

Juhannusaattoaamuna Tatu Friman sitoo kesän ensimmäisen vihdan. Jussina vihdotaan kunnolla, puusaunassa, tottakai. Saunaa kauemmas Tatu ei juhannuksena ehdi lähteäkään; Kismua ei jätetä yksin. Haitaria sen sijaan ehtii soitella, ellei muuten niin Kismulle, lemmikkihevoselle.

Mäen päällä on punainen mökki ja mökin pihalla talli. Kun pihaan saapuu vieras, käy tallissa kotvan tohina. Pian suurikokoinen tamma astelee kodistaan piha-aitaukseen tarkistuskäynnille. Valppaat, kauniit hevosensilmät seuraavat tulijaa tarkasti. On helle, tuvan ikkunat ovat avoinna. Käen kukuntaan sekoittuu haitarin sointi. Myös hevonen, Kismu, höristelee korviaan. "Pieni polku" taittuu haitarilla tahdikkaasti. 

- Poikasesta asti olen kokeillut soittopelejä. Haitarista olen aina tykännyt eniten, siinä kun on sellainen repäisevä ääni.

Ei nuoitteja, vaan korvat

Tatu Frimanilla, 66, on päässään viitisenkymmentä kappaletta. Sävelten opettelu ei ole ollut aivan mutkatonta, ensin on täytynyt painaa tarkoin mieleen kappaleen kulku, sitten hakea ulkomuistilla melodia haitarista. Tatulla ei ole nuotteja, mutta korvaa on.

- Haitari on sukuvika, Tatu toteaa yksikantaan. Hänen nuorin veljensäkin soittaa haitaria ja serkkutyttö on saanut Kultainen harmonikka- palkinnon. Haitarin lisäksi Tatu taitaa kaksirivistä haitaria, mandoliinia ja kitaraa. Silti hän kuuntelee mieluiten haitarimusiikkia.

- Haitarimusiikki on sellaista reipasta. Jotenkin reilua.

Haitarillaan Tatu soittaa mieluiten valssia. Suosikki on Ylläsvalssi. Valinta ei ihmetytä, Ylläsvalssi sopii taipumaan koko ikänsä Ylläksen juurella asuneen miehen soittimesta.

- Juhannuksena käy parhaiten Nuoruusmuistoja. Nuorena aina tapahtui, varsinkin juhannuksena. Aurinko paistoi ja tytöt olivat kauniita hepenissään. Nuoruusmuistoja Tatu soittaa tänäkin juhannuksena. Haitari nousee syliin aina kun on aikaa - eli aika usein.

-Itselleni minä soittelen, omaksi iloksi ja vaimon kauhuksi, mies nauraa.- Niin ja Kismu tykkää, kun sille soittelen, joskus olen laulanutkin. Siitä näkee selvästi, että se kuuntelee.

Tatu soittaa v. 2003 toimittajalle malliksi "Pientä polkua".

Kismu miltei tärkein 

- Hevonen on viisas eläin, viisaampi kuin moni ihminen, Tatu kiteyttää.

Ruotsalainen Kismu on Tatun kuudes hevonen. Ennen Kismua oli Jopsu. Se kasvoi niin suureksi, ettei se enää tahtonut mahtua tallin ovista. Jopsu passitettiin takaisin Ruotsiin. Hevonen on kuitenkin oltava, ilman sitä ei oikein osaa olla. 

- Ihan lemmikki tämä minulle on, kun on nuo työkoneet nykyään. En minä esimerkiksi koiraa ole ikinä samalla tavoin lemmikkinä ymmärtänyt, porokoira meillä on ollut. Hevonen myös sitoo miestä kotiin. Ei voi ajatella lähtevänsä minnekään, kun kauraa täytyy tarjoilla neljä kertaa päivässä. Tatu on miettinyt, kauanko jaksaa eläintä pitää.

- Kova paikka siitä luopuminen tulee olemaan. Niinkuin sekin, kun  jouduin nuorempana luopumaan hevosesta, jonka kanssa ajoin 12 talvea tukkeja savotassa. Opittiin ymmärtämään toisiamme aika hyvin.

Tatulla on ollut hevonen aina, paitsi niinä aikoina, jolloin hän savotan ja maanviljelyn sijaan oli kaivosmiehenä Rautuvaarassa ja Partekilla.

- Ja sitten on ollut kuusi lehmää, poroja, lampaita, koiria, kissoja, hiiriä ja kyykäärmeitä. Ja vuonna 1962 meillä oli traktori, Tatu vitsailee. Kismu 12 vuotta, pääsee jussina kärryajelulle, mikäli sää suosii. Voi myös olla, että Tatulla on taskussaan pala Kismun herkkua, porkkanaa tai leipää.

- Tärkeä hevonen minulle on. Sanotaan nyt, että vaimosta seuraava, mies veistelee.

Ukkonen poltti kotitalon

Tatu asuu vaimonsa Emmin kanssa Äkäslompolossa Emmin lapsuuden kotitilalla. Se oli omaa kotitonttia luontevampi muuttopaikka, sillä Emmin äiti on pitänyt sota-ajasta asti turisteja. Työ siirtyi tyttärelle. Hevonen on miehellä hänen toisen kotinsa eli oman lapsuudentalonsa tontilla, mikä ei ole kaukana Äkäslompolosta sekään. Päivät Tatu puuhaileee kotitalonsa pihapiirissä, hoitaa maanviljelystyöt ja hevosen. Mökin hän rakensi tontille, mäen laelle, nelisen vuotta sitten. Oli sitä ennenkin tontilla talo, missä kahvit keittää ja levätä vaikka yönkin yli.

- Mutta en minä viitsinyt tienlaidassa asua.

Alkuperäisestä kotitalosta pihalla ole jälkeäkään.

- Syyskuussa 1963 iski tähän mäelle kaksi salamaa. Niistä jälkimmäinen poltti kotitalon, toinen vastarakennetun karjarakennuksen. Ei kodista jäänyt jäljelle muuta kuin tämä kello ja radio. Ruokakin jouduttiin hakemaan kaupasta. Kotona elettiin mahdollisimman omavaraisesti. Vain sokeri, kahvi ja semmoinen ostettiin. Kotituvassa myös syntyivät perheen lapset. Vain nuorin näki ensimmäisenä sairaalan.

- Meitä on kolme veljestä joista jokaisella on neljä sisarta.

Ahne tanssimaan

Kylän nuorisoa on kerääntynyt 1950-luvun lopulla Ylläksen rinteelle vastaanottamaan juhannusta. Pojat vasemmalta Urho Kangosjärvi, Eero Äkäslompolo,  Tatu Friman ja Kauko Kyrö. Takana vasemmalla Rauha Kangosjärvi (myöh. Aho) ja tunnistamaton tyttö. Onkohan tatun Mosse ollut taas jarruton?

Juhannuksen vietto oli Kolarissa ennen aivan toista kuin nykyään. Nuoret lähtivät Aavasaksalle ja Ounasvaaralle, tanssivat ja hentustivat yöttömässä yössä.

- Nyt nuoret vain istuvat kapakoissa. Tatu on ollut ahne tanssimaan, joka viikonloppu piti päästä musiikkia kuuntelemaan. Nykyään tanssia ei juuri tule harrastettua. Hevonen rajoitaa kotoa lähtemistä. Suurempi syy on kuitenkin vuosissa. 

- Ikä se on, olen liian aikusten syntynyt, Tatu hymähtää. Tansseihin liittyvät myös Tatun mieluisimmat muistot. Yksinomaan mukavaa ei tansseihin matkaaminen aina kuitenkaan ollut. Kun vuonna 1964 Tatu lähti Mossellaan Ounasvaaralle, hän huomasi laskiessaan Rovaniemelle päin, etteivät auton jarrut toimineet. Ei siinä sitten auttanut muu kuin yrittää pikkuhiljaa päästä takaisin kotiin, niin hurjaa touhua jarruitta eteneminen oli. Auto olikin sen juhannuksen ainoa seuranpitäjä. Tatu oli ennen yöttömän yön aamukuutta takaisin kotipihalla. Karvas oli myös juhannus kahdeksan vuotta aikaisemmin, kun Tatu oli aloittanut sotaväen paria viikkoa ennen juhannusta. Arvaahan sen, mitä on viettää alokkaana armeijassa juhannusta. Viime juhannukset ovat olleet Tatulle nuoruuden jusseja tasapaksumpia. Vähän haitaria, kunnon saunat tuoreella vihdalla ja pyhäaamuna pikku krapula.

- kotona olen ja vaimoa katselen.

Pio paljasta ja kyynärä karvasta

Tatulla on kotonaan itsestään lämpiävä sauna, eli sähkökiuas. Juhannuksena puulämmitteinen on kuitenkin ainoa oikea. Onneksi sellainen löytyy Tatun omasta mökistä. Sinne on juhannuksena lähdettävä, oli mikä oli. 

- Ja alakuussa pitää vihta tehdä, muuten on sauna lehtiä täynnä, kun lyö. Rauduskoivusta leikataa notkeat vitsat, joissa on pion, eli kämmenen verran lehdetöntä ja kyynärän verran vihdottavaa osaa. Sitten haetaan vitta metsästä ja väännetään.

- Noin kun sen tekee, niin jo on lehdet tiukassa. Eikä juhannusaunan jälkeen sitten muuta, kuin alkaa joulua odottamaan.