Vappu ja Ulla Roosin Äkäslompoloa

Elävä kertomus ja ajan kuva 1950-luvun Äkäslompolosta. Ja kaikki alkoi siitä, kun Ulla Günther lähetti Saksasta seuraavan sähköpostin:

Hei!

Olipa jännittävää katsoa tuttuja paikkoja ja henkilöitä tosi hienosti laadituilta sivuiltanne. Kun siellä näkyy olevan myös poimintoja vanhoista sanomalehdistä, päätin kirjoittaa vähän äidistäni ja minusta, olemmehan vanhoja Lapin kävijoitä. Minä olen omaa sukua Roos, alun perin Helsingistä. Äitini Vappu Roos (kuollut 1997) rakennutti 1954 Nilivaaran alamaastoon pienen lomamajan "Nunnutievan".

Aloitin koulutieni Äkäslompolossa vuonna 1956, kun äitini päätti kirjailija-freelancerina viettää kanssani kokonaisen vuoden mökillämme. Oli se vain erikoista aikaa pääkaupungin flikalle! Kävimme joka päivä Mäkelässä syömässä. Aino oli kattanut meille erikseen sivuhuoneeseen. Siellä talossa vietin muutenkin paljon aikaa, niin kuin Nilivaarassakin. Ja kavereita riitti, sillä ikäisiäni lapsia oli paljon.

Toiselle luokalle menin Helsingissä. Muutos oli hurja, ja jouduin ottamaan jopa yksityistunteja, kun en ollut silloisen supistetun kansakoulun ensimmäisen luokan käyneenä läheskään samalla tasolla muiden kanssa. Tästä alkaen olimme mökillämme aina koulujen kesälomilla, kunnes täytin 13 vuotta, jolloin äitini möi paikan.

Vielä 80-luvulla sain kuitenkin viettää ikimuistoisen kesäloman saksalaisen mieheni kanssa rakkaassa Nunnutievassa. Silloinen omistaja oli äitini ystävätär. Nyt mökki on vielä pystyssä, mutta käyttämätön ja rappiolla  (v. 2013).

Viimeksi olin mieheni kanssa Äkäslompolossa talvella 15 vuotta sitten. Silloin asuimme Ylläshuminassa. Nyt olemme eläkkeellä. Asumme Etelä-Saksassa ja matkustamme kesäisin mökillemme Turun saaristoon. Äidilläni oli tapana sanoa, että parasta Suomessa on Lappi ja meri. Toivottavasti vielä joskus pääsemme Äkäslompoloonkin. Hauska on muistella niitä menneitä aikoja ja kyllä kai niinä vuosina sain vankat eväät reppuuni elämäni tielle.

Liitän äitini kirjoittaman lehtiartikkelin Helsingin Sanomista vuoden 1954 joulukuulta.

Antoisaa toimintaa teille edelleenkin!

terveisin

Ulla Günther

Ullan koulukuva Äkäslompolosta. Hän itse on takarivissä pipo päässä. Kolmas oikealta on Leila Palomaa, josta Vappu Roos kirjoitti elokuussa 1958 näin: Sieppijärven maatalousnäyttely oli ollut valtaisa tapaus, joka oli temmannut mukaansa koko kylän. Jopa Nili-Veera oli jättänyt koko pesueensa - nuorin on kahden kuukauden vanha - ja lähtenyt Eelinsä kanssa näyttelyyn. Kotimiehenä oli vanhin tytär Anneli, joka oli vasta 11-vuotias, mutta joka oli lypsänyt kolme lehmää, kaitsenut koko lapsiparven ja hoitanut vaavan. Leila kertoi, että äiti oli tuonut tuliaisia. - Toiko ilmapallon, markkinapallon tai sellaista, Ulla uteli. - Ei, mutta toi kaksi sokeriastiaa, kaksi lautasta ja kaksi rihmarullaa, kertoi Leila erämaalapsen vakavuudella. Leila kuoli leukemiaan 10 vuotiaana.

Ullan aikoihin Äkäslompolon koululla vietettiin äitien päivää.

Syyskuussa 2013 Ulla tuli jälleen käymään Äkäslompolossa. Kuvassa Ulla Günther (o.s. Roos) miehensä Herbertin kanssa Mustikkatunturin (Särkitunturin) päällä. Perheen Lumi-koira vahtii tarkkana eväsreppua.

Seuraavaksi kiivettiin Kellostapulin päälle. Hupi ja Lumi olivat meistä ketterimmät.

Ullan vanha Nunnutievan mökki löytyi vielä pystyssä, mutta asumattomana.

 

Äkäslompolon elämää Vappu Roosin silmin ja aikaan. Tekstit perustuvat Vapun kirjoittamiin kirjeisiin sekä Ullan ja Tatu Frimanin muisteluihin. KXN-merkillä tehdyt huomautukset ovat Kalervo Niskakosken.

Äkäslompolo 28.7.1954/Vappu Roos

--- Odotan kuitenkin huomiseen toivossa, että iso matkalaukkuni - vakuutettu tosin 20 tonnista, mutta korvaamaton kerta kaikkiaan - tulisi joskus perille. Olin pannut sen kiitotavarana suoraan Munkkiniemestä jo ennen Ruffea (=Vapun koira/KXN) ja sen piti odottaa meitä Äkäsjoen suussa, mutta jo Kolarista alkaen monet ihmiset tiesivät meille kertoa, että tämä tunnettu matkalaukku on mennyt vahingossa  Muonioon saakka ja tulee sieltä keskiyöllä. Pirssiautoilija, tämän talon vävy, joka tuo tänne autolla postin maanant., keskiv., ja perjantaisin, tiedusteli laukkua tänä aamuna, muttei se ole tullut perille (= Keski-Kaulasen tyttären Helvin mies Antti Kuru/KXN). Soitin Äkäslompolon ainoasta puhelimesta sinne sun tänne ja koko Muonionjokivarsi tiesi, että laukku oli mennyt Muonioon, mutta ei muuta. --- Olimme eilen klo 23 vasta perillä, kun onnikkakin meni piippuun ja piti odottaa uutta vaunua. Kyllä oli sisääntulo valtava tähän maisemaan. Taustalla on Ylläs ja eräs toinen mahtava tunturi, molemmissa kolme aaltomaista lakea, niiden takana Aakenus ja toisella suunnall Pallas, joka näkyy vähän korkeammalta, mutta senkin harjanteita näkyy tänne. Keskellä järvi, tällä puolen järveä on Kaulasen puoli, useita punaisia taloja, kaikki samaa sukua, toisella puolen järveä muu kylä, kaikki oikein siistiä ja hyvin maalattua. Ja tuoksuvaa heinää joka paikassa lyödään haasioille. Mekin olimme heinänteossa Ullan kanssa. Tätä hienoa heinää on leikinteko korjata. Piha on tasainen vihreä tanner, navetassa kuusi valkoista lehmää. Poroja näimme jo eilen illalla autosta ja tänä aamuna löysin Ullan riemuksi poronsarven metsästä.

Äkäslompolo 22.8.1954/Vappu Roos

--- Huomenaamulla minun on määrä matkustaa Aatos Kaulasen kanssa Kolarin Sieppijärvelle kauppaa vahvistamaan. Sikäläinen pankinjohtaja on kaupanvahvistaja. Kolarin nimismies on joku Kerola - lieneekö Elinan ystävän veli- , joka hoitaa kohtuuhintaan lainhuudatuksen. Ikävä vain, että se ehtii vasta kevätkäräjiin ja sen jälkeen vasta voi tulla maanmittari. Ei täällä kyllä ole kenenkään majanpaikkaa lohkottu, ennen kuin on rakennettu. Kun Aatoksen kanssa paalutimme palstan, sain maata enemmän kuin luulinkaan, kangasta vielä aika kappaleen, 50 kertaa 40 metriä ja kaupanpäälliseksi mahtavan keloaidan, josta saa aika tavalla polttopuuta, jos vain viitsii tehdä.

Tämä kuva on todennäköisesti otettu edellä kerrotulla Sieppijärven matkalla 23.8.1954. Vasemmalla on Vappu Roos ja keskellä Aatos Kaulanen hienosti puku päällä. Puku oli tapana panna päälle, jos matkattiin Äkäslompolosta vaikka naapurikylään. Oikealla oleva nainen on tunnistamaton.

Muisteluita rakentamisesta (koonnut KXN):

Vappu asettui ensin Keski-Kaulaseen, mutta muutti pian Mäkelän talon pihalla olevaan vanhaan sotilasparakkiin. Siinä oli kolme huonetta ja hyvät oltavat. Mäkelän emäntä Aino Kaulanen teki ruuan ja toi sen tarjottimella pihan poikki Vapulle ja Ullalle. He kävivät Äkäslompolossa asuessaan aina Mäkelässä syömässä, myös myöhemmin omalta mökiltä kuljettiin Mäkelässä syömässä joka päivä klo 17. Vappu rakennutti v. 1954 Aatos Kaulaselta ostamalleen tontille pienen mökin. Mökki oli Puutalon valmis elementtimökki, jossa oli tupakeittiö ja sauna. Aatos kuljetti valmiit elementit pienellä Valmet traktorillaan Äkäsjokisuulta Nilivaaran tontille. Mökin pystyttivät Lauri Friman apunaan 18-vuotias sukulaispoika Tatu Friman. Mökki oli jo melkein valmis, kun Vappu huomasi keittiöstä puuttuvan likaviemärin. Rakentajat olivat haluttomia purkamaan lattiaa viemärin vuoksi ja sanoivat Vapulle: "On se laskisankko tähänkin asti kulkenut käsin ulos". Vappu ei antanut periksi, vaan lattiaa purettiin ja likaviemäri rakennettiin.  Mökin laseja leikkaamaan ja asentamaan tullut työmies oli unohtanut leikkuuveitsen kotiinsa.  Lauri sairastui työn loppuvaiheessa ja Tatu sai yksin naulata mökin huopakaton kolmiorimalle. Yksi hyvin pukeutunut ja komea kulkuri oli lyöttäytynyt Vapun mukaan ja esiintyi rakennusmestarina. Vappu toi hänet rakennustyötä valvomaan. Lauri ja Tatu kuitenkin tunnistivat savotalla olleen kulkurin ja Riemuliiterin tansseissa ollessaan antoivat huijarille painokkaan neuvon häipyä maisemista. Hän tekikin työtä käskettyä. Mökin valmistuttua Vappu Ulla ja iso airedalenterrieri-koira pääsivät omaan tupaan. Hyvin muurattu piisi antoi pieneen mökkiin lämpöä. Kaivoa ei ollut, vaan vesi piti hakea Nilivaaran taloon vievän tien kaltiosta. Talvella Eelis Kangosjärvi toi heille veden hevosella ja saavilla. Mökissä oli pesuveden lämminvesisäiliö piti lämmetessään se piti mouruavaa ääntä. Ääni vähän arvelutti Ullaa, mutta äiti sanoi äänen tulevan jättiläisen vatsasta.

Vanha kuva valmiista mökistä. Ulla antoi mökille nimen Nunnutieva. Vasemmassa päädyssä on sauna ja isot ikkunat ovat tupakeittiötä. Mökissä oli pieni sisäeteinen ja kesy "Prokko-poro" pisti jalkansa sisään kerjätessään leipää.

Mökissö oli iso takka ja sen lisäksi hella. Kuvassa Ulla Roos ja Veikko Stude istuvat mahtavan pöydän ääressä. Aamuisin Ulla heräsi siihen, että takassa räiskyi tuli ja äiti Vappu jauhoi kahvimyllyllä papuja aamukahviaan varten.

Kerrossängyn avulla pieneen tupaan saatiin enemmän tilaa. Naapurin Veera Palomaa on joulun aikaan kylästelemässä Nunnutievassa. Kuva on otettu 1970-luvun alussa, jolloin Nunnutieva oli jo toisen omistuksessa ja Vappu vieraili mökillä.

Mökin tontille rakennettiin vielä ulkorakennus. Siihen sijoitettiin hyysikkä eli ulkovessa ja puuliiteri. Hyysikän ikkunasta oli  tunturimaisema. Vappu kutsui ulkovessaa tupiksi.

Alla on eläväinen ja arvokas kertomus elämästä 1950-luvun Äkäslompolossa:

Otteita äitini Vappu Roos'in kirjeestä Äkäslompolosta äidilleen Veera Roos'ille Helsinkiin. (Hän oli silloin 45 vuotias ja minä 6 vuotias)

Joulukuu 1955

"Valitettavasti jäi tuo korttikin postittamatta, kun lumiesteet tekevät tien kylän kohdalla - aukeaa paikkaa kun on - perin vaikeakulkuiseksi. Keskiviikkona tosin pääsin postiin ja noudin paketin. Aatoksen aura on ajanut kylätietä ja eilen siellä oli ensi kertaa kylän historiassa Kolarin kunnan lumiaura autoineen - sekin anomuskirjeen tulosta -, mutta Jounin kohdalla aura meni rikki! Mäkelän ja Keski-Kaulasen väli on pahiten upottavaa kinosta. Saappaillani on vaikeaa siinäkin pärjätä, mutta se hyöty siitä on, että Ullan vierailut Keski-Kaulasessa ovat nyt loppuneet. Vasta viime viikolla totesin sattumalta - kun minua kahviteltiin Keski-Kaulasessa - että siellähän se Ullan nuhan lähde onkin. Kotona ja Mäkelässä on lämmintä enkä itse ole saanut mitään vilustumista, mutta jopas minunkin nenäni tuhisi, kun tulin siltä visiitiltä. Talo on ikivanha, koko Kaulasen suvun kehto, yksi nuoripari siitä juuri on päässyt muuttamaan uuteen omaansa (=Markku Kaulanen ja puoliso Senni, o.s. Pietikäinen/KXN) ja vävy - Antti Kuru - aloitti perustuksen teon syksyllä, kun talo on kuuluisa hataruudestaan. Toinen puoli siitäkin on jotenkuten tiivistetty, mutta vanha pirtti, jossa vanha Fredriikka-emäntä melkein päivittäin on Ullaa kestitellyt, on kaamean hatara.

Vappu Roosin Kemistä lähettämä kortti äidilleen Veera Roosille 30.8.1956. "Kotimatkalla jo. Poikkesin vain Haaparannalla ostamassa Ullalle hedelmiä". Roifoto, Rovaniemi. Ulla Güntherin kokoelmasta.

Sinä et ole lainkaan kärryillä meidän ikkunajutustamme, vaikka muistan sinulle kirjoittaneeni, että katto, lattia ja seinät pitävät, mutta ikkunat 'falskaavat' - tosin vain pakkasilla - ainakin niin, ettei ole hyvä istua ikkunan alla kirjoittamassa, joka taas valon takia on välttämätöntä. T i e t y s t i ikkunat ovat kaksinkertaiset, mutta kun maja alunperin on tarkoitettu kesärakenteiseksi, ikkunoiden ilmaväli on perin vähäinen, ja kun ne ovat ns. uudenaikaiset ikkunat, joita ei voi täppiä -raot ovat liian pienet, mutta kuitenkin raot ja siksi ne 'falskaavat'. Minä en siedä minkäänlaista harakoille lämmittämistä ja näin ollen, kun olen muuten onnistunut saamaan täyden tiiviyden, ei ole auttanut muu - kuin laitattaa kolmannet ikkunat! Lisäeristeiden mukana tuli ikkunapenkkiä ja välilistaa, mutta ei kolmansia pokia. Kun tähteeksi jäi sopivan kokoista tiilirimaa, annoin Antti Kurun tehdä kolmannet pokat ja hän tekikin ne oikein siististi.

Nyt on hälytetty koko kylä, jotta Valtti armollisuudessaan ilmestyisi leikkaamaan lasit, mutta sitä herraa on turhaa odottaa. Iso lasilaatikko täyttää tällä hetkellä saunan. Onneksi ystävämme Kangosjärvi ilmestyi eilen Röhkönmukkaan, mutta hänenkin lasiveitsensä on kotona 10 km:n päässä. Lupasi kuitenkin sunnuntaina kotona käydessään tuoda veitsen ja leikata ruudut, samoin hän tuo muurarintyökaluja, sillä panen hänet ottamaan vielä Matin (huom.'Porin Matti'-kamina) irti ja katsomaan, mikä on vikana, kun ei siedä sitä, että takassa pidetään peltiä auki samanaikaisesti kuin hänen peltinsä on auki. Arvellaan senkin olevan vikana, että talo on niin tiivis. Se taas korjaantuu, kun keittiönnurkan ikkunaan joku kiinnittää joskus helat, niin että voi tuulettaa siitä eikä ovesta. Kun rakennusvaiheessa ikkunat olivat turvonneet, ei valmiita heloja voitu kiinnittää silloin. Niin, että kyllä tätä piristävää jatkokertomusta vielä riittää.

Näkymä Äkäslompolon Kotivaarasta kylälle päin. Etualalla Tanon talo. Vappu Roosin lähettämä postikortti fil. tri Siiri Juvalle 5.4.1956. "Ilman valoa voi lukea klo 20.30 saakka". Roifoto, Rovaniemi. Ulla Güntherin kokoelmasta.

Talven tullen on kaikkinainen liikkuminen niin vaikeaa, että sana kulkee huonosti eikä kukaan enää ole millään tavoin aloitekykyinen eikä energinen. Miehet ja hevoset ovat melkein poikkeuksetta metsätöissä. Poro on paras kulkuväline. Kukaan ei ota suksia esiin ennen joulua. Meidän polkumme alas on edelleenkin hyvin kulkukelpoinen, mutta vesitilanne on vaikeutunut, kun Nilivaaran kuru, missä kaltio sijaitsee, on dyynimäisenä kinoksena. Niinpä erään ruotsalaisen metsänostajan välityksellä sainkin sanan naapurilleni Nili-Eelikselle, että yhteys on poikki, - vain pitkävartisin saappain tai suksin tai lumikengin mahdollinen - ja että toisi meille 8 sankoa vettä hevosella saavissa. Saunan säiliöön menee nimittäin 6 sangollista. Hyvä naapurimme, joka on tehnyt meille paloportaat ja kirvesvarren ja lainaillut monenlaista kampetta rakennusvaiheen aikana, aukaisi välin hevosellaan ja saavi oli ilmestynyt seuraavana päivänä portaiden eteen kotiin tullessamme. Riemuissani täytin saunan säiliön vedellä ja sitten vielä ruokavedeksi kaksi sankoa, jolloin saavi olikin tyhjä. Ulla tietysti pyöri portailla, liukastui - ja juuri tarttuessani toiseen vesisankoon, Ullan toinen jalka töykkäsi sen kumoon ja toinen jalka huopatöppösineen oli löytänyt tiensä toiseen ja ainoaan ruokavesisankoon - saunan kuparisäiliön vettä en uskalla käytää ruokavetenä. No, sitten taas keittämään kahvia lumivedestä - omituisen onton makuista on sellainen kahvi. Sellaista on elämämme, mutta eihän se muuta kuin naurattaa. Huomenna menen kuin menenkin kaltioon - kinos on vähän kovettunut.

Vappu Roosin lähettämä postikortti 11.6.1956 "Sain eilen auringonpistoksen, sellainen helle". Ulla Güntherin kokoelmasta.

 

Ullan Aapisessa on rämsy, jonka hän on vaivoin oppinut ulkoa:

"Maanantaina makkarat tehtiin,

tiistaina tikut vuoltiin,

keskiviikkona keitto keitettiin,

torstaina tupahan kannettiin,

perjantaina perheelle annettiin,

lauantaina liemi latkittiin,

sunnuntaina suu pyyhittiin."

Tämä voisi olla Äkäslompolon kansallislaulu näin pimeän aikaan, tässä tahdissa täällä asiat sujuvat.

Ulla sai kuin saikin sukset, oikein hyvät, samoin sauvat. Ne tulivat tänään Jounin mukana Kaulirannasta. Hän oli henkilökohtaisesti käynyt ne ostamassa, kun tukkuliik-keeseen ei ollut vieläkään tullut. Kattiloitakin hän toi, mutta 4 litran! En ota niitä. Sitten huipun huppu: Konekirjoituspaperi - minulla on vielä vähän - unohtui! häneltä tukkukauppiaan kirjoituspöydälle. Lähetetään muka postin mukana."

Huom. Aikomus on palata Helsinkiin mummolle Jouluksi.

..."Kunhan päästään lähtemään, mutta ensin ikkunat ja Matti saatava kuntoon, että ainakin talo on valmis, kun tullaan. Ehkä jaksamme sitte saada kalustonkin siihen mennessä. Ovat luvanneet puhdetöinä valmistaa - Antti Kuru onkin ainoa luotettava mies, joka tekee, minkä lupaa.

Sinun huolenpitosi alkaa saada yhä liikuttavampia muotoja ja siksi onkin sääli, että joudut vielä rähkimään Joulumme takia. Jos olisi mahdollista yksityislentokoneella laskeutua Lompolon jäälle, niin kyllä meillä olisi herttaisempi ja halvempi Joulu täällä kuin siellä - pimeydenkin uhalla. Oikein surettaa, kun Ulla ei saa nähdä sitä, että kylän yhteinen joulupukki, jopa joulupukin emäntä ja neljä tonttua ajavat kulkusten helistessä aattona talosta taloon. Muuten ottavat täällä Joulun lokosasti - ei mitään suursiivouksia, ei pyykkiä ei erikoisia valmisteluja. Jouni valittaa, että aattoiltana tulevat kaikki ostoksille, viimeiset joskus puolenyön aikaan - siis siinä suhteessa kuin Amerikassa. Toivon, että seuraavan Joulun voisimme viettää täällä. Kyllä sinäkin voisit tulla Jouluksi, kun meillä vain olisi mööpeleitä ja keittonurkka valmiina. Yksi hevonen on aina kylässä eikä Joulun aikaan koskaan mene tiet umpeen niin, ettei hevosella pääsisi. Sitten saisit istua pystyvalkean ääressä 'nunnuttelemassa' eikä sinun tarvitsisi astua jalallasi ulos muuta kuin hienoon tuppiimme, joka on männikön suojassa ja jonne ei lainkaan tie umpeennu. Mäkelän isäntä sanoi tupistamme, että se on niin hieno 'kuin piironki ikään', kuten onkin. Sinun ei tarvitsisi myöskään mennä luontoa ihailemaan ulos, sillä kolmesta suuresta ruudustamme sinulle avautuu eräs tunturi-Lapin upeimpia näköaloja.

Älä missään tapauksessa hosu paljon. Olemme tottuneet suureen primitiivisyyteen ja rauhaan, ettemme kaipaa mitään erikoisia joulueffektejä. Vähemmän rasitusta, enemmän rauhaa. Ottakaamme esimerkkiä Äkäslompolon elämäntyylistä. Täällä ihmiset elävät vanhoiksi ja ovat kaikki täysissä voimissaan.

Siis: älä odota meitä ennen kuin 16 p:n jälkeen. Lähtö tapahtuu jonakin postipäivänä, siis maanantaina, keskiviikkona tai perjantaina, jolloin olemme klo 20 aikaan Oulussa. Seuraavana iltana kai sitten eteenpäin.

Kuiva kirje saa nyt loppua. Ulla on suunnitellut tänään elämänuraa nukeilleen Margareetalle ja Mollalle: Margareetasta tulee koulunopettaja ja Mollasta pesijä - pesee pyykkiä ja laattioita, ilmoitti hän. Kyllä sinä saat nauraa, kun kuulet hänen hauskan murteensa, se on viime kahtena viikkona tosin vähän häipynyt, kun hän on joutunut viettämään suurimman osan päivää minun seurassani.

Ruffelle (huom. rotukoiramme) mietin sijoituspaikkaa pääni ympäri. Tänne se ei voi jäädä, sillä porot voivat tehdä yllätyksen ja silloin on minulla kalliit laskut edessä. Nyt se tosin on ollut melkein koko ajan vapaana, mutta kun koiranhihna on täällä tuntematon käsite ja porotokkien liikkeet arvaamattomia, on riski liian suuri.

Rakkain terveisin!"

Nunnutievan mökin seinällä on hiihtolomalaisten suksia.

Vappu Roos:

Äkäslompolo - hiihtäjien paratiisi

Postipäivät! Kolme kertaa viikossa meille tänne napapiiriin tulee posti. Harmaa henkilöauto puurtaa leveää viittatietä myöten lumisen maiseman halki ja pysähtyy punaiseksi maalatun kylän laitaan. Autonkuljettaja heittää postisäkin selkäänsä ja tarpoo jalan viimeisen puolenkilometrin matkan miltei umpihangessa.

Tuleekohan mihinkään sadan asukkaan kyläseenniin paljon postia kuin tähän vuodenaikaan Äkäslompoloon? Eikä tämä asukasaukeama ole kuitenkaan muuta kuin osa Kolarin pitäjän Kurtakon kylää. Yllästunturiryhmästähän on viime vuosina tullut maamme suosituin tunturihiihtokeskus. Kyselyjä ja majoitustilauksia tulee etelästä yhtenään. Parhaiden keväthankien aikana täällä on samanaikaisesti majaillut 5oo-1ooo hiihtäjää. Silloin kylä herää talvihorteestaan, ja maalis-toukokuussa on tunturiladuilla menoa ja vilskettä.

- Onko siellä karhuja ja susia? Miten olet kestänyt Lapin pimeyden? Onko siellä yhtään metsää? Miten sinne pääsee? Näin kyselevät tuttavani minulta tavatessani heitä Helsingin tihkusateisessa joulutungoksessa. Poikkeuksena ovat monet Äkäslompolon kävijät, jotka lumoutuvat kuullessaan tuon väkevän eksoottiselta kalskahtavan nimenkin.

Koetan vastailla näihin kysymyksiin ja kertoa mieluisia uutisia entisille Ylläksen ylittäjille tuoden terveisiä 26 asteen pakkasesta ja upottavista kinoksista Helsingin harmauteen.

Hyvin vähän tiesin Äkäslompolosta, kun heinäkuussa lensin Kemiin päämääränäni tämä Länsi-Lapin valtatiestä, kuuluisasta 'käsivarren' tiestä hieman syrjässä sijaitseva kolkka, josta Yrjö Kokko on sanonut, että siellä tapaa koko Lapin pienoiskoossa. Opaslehtinen valistaa lisäksi, että Yllästunturi - 740 m meren-pinnasta - on Suomen Lapin suhteellisesti korkein tunturi ja tavoitteena läheisin. Matkaa kertyy Helsingistä kyllä toista vuorokautta, mutta lentäen se lyhenee enemmällä kuin puolella.

Äkäsjokea (Vappu Roos)

Kun käväistyäni välillä Helsingissä syyskuun alkupäivinä lensin uudestaan saman matkan ja mukava kiskoauto kiidätti minua sitten Kemistä kohti Kaulirantaa, matkalaukussani oli valmis puutalo - tai tarkemmin sanoen sitä koskevat työpiirustukset. Päästyäni Muonioon menevään linja-autoon ensimmäiset siniset tunturit häämöttivät jo taivaanrannalla ja sain jälleen hengittää kirpeänraikasta ilmaa. Tunsin, että nyt olin menossa kotiinpäin! En ollut enää tilapäinen matkailija, vaan Äkäslompolosta oli tullut minun kyläni.

Kolarin ja Muonion välillä pysähtyy linja-auto illan hämärtyessä Äkäsjoensuuhun. Siellä on vastassa tuttu autonkuljettaja ja matkaa on jäljellä vielä 28 km, suunnilleen itään päin, melko lähelle Kittilän rajaa. Maantie on leveä ja paremmassa kunnossa kuin kuuluisa 'neljän tuulen tie', Äkäslompolon uusi maantie, jota aiotaan jatkaa edelleen Kittilään saakka, valmistui vasta viime syksyyn mennessä. Nyt voivat paikalliset vuokra-autoilijat kuljettaa matkailijoita vaivattomasti perille saakka, ja hiihtokautena tietä alkaa liikennöidä kaksi linja-autoa, jolloin postinkulkukin helpottuu. Ennen uuden tien valmistumista olivat kulkuyhteydet Äkäslompoloon niin huonot, että moni matkailija joutui kääntymään takaisin auton juuttuessa liejuun tai kinoksiin. Muutamia vuosia sitten ei kylässä ollut ainoaakaan kauppaa, mutta nyt niitä on kaksi.

Äkäslompoloa ei ole juuri lainkaan mainostettu retkeily- ja hiihtokeskuksena. Sen maine vain on elänyt legendaarisena suusta suuhun ja tunnetaan maan rajojen ulkopuolellakin. Yhteisöjen ja yksityisten omistamia tunturimajoja on kohonnut tuntureiden liepeille - viimeksi Ammattikoulujen Urheiluliiton uusi upea maja - niin että niitä on jo toistakymmentä, melkein yhtä monta kuin kylissä taloja. Taloista taas jokainen on valmis majoittamaan tunturihiihtäjiä, mutta paikkoja ei enää juuri ole uusille tulokkaille muuten kuin hiihtokurssien muodossa ilmoittauduttaessa.

Kun etelän ihminen ensi kertaa astuu autosta kyläaukeaman laitaan ja seisoo vuolaana virtaavan Äkäsjoen yli johtavalla sillalla, levittäytyy hänen eteensä unohtumaton näky: Pienen lompolon ympärille ryhmittyneet siistit punaiset talot valkoisine vuorilautoineen ja sinisine päätykoristeineen ja taustalla Ylläksen mahtava kaari, josta tunturit kylää kehystäen jatkuvat Kesänki-, Lainio- ja Kukastunturien aaltomaisena jonona kohti kaukaa siintävää Pyhätunturia ja sen takana - linnuntietä n. 50 km. - Pallasta. Toisella puolen kylää reunustaa vielä Kuertunturi, josta avautuu upeimmat näköalat kaikille muille tuntureille aina mahtavaa Aakenusta myöten.

Vain muutamia viikkoja tuloni jälkeen muutin asumaan omaan pieneen tunturimajaani Ylläksen ja Kesängin liepeille. Koin ruskan, jolloin tunturien kupeet, jängät ja rimmet helottivat ja säihkyivät kultaisena merenä syysauringon loisteessa. Viimeiset retkeilijät kävivät heittämässä hyvästit Varkahan kurulle - Ylläksen keskilaen ja Kellostapulin välissä virtaavalle jyrkkärantaiselle tunturipurolle -, jotkut kävivät vielä Pakasaivolla ja Kuerlinkassa, ja lokakuun puolivälissä turistit häipyivät muuttolintujen mukana etelään.

Kylässä jatkettiin vielä rakennustöitä. Äkäslompolo on melkein ainoa paikka Lapissa, jota saksalaiset eivät polttaneet, mutta talo kuin talo kohentaa täälläkin rakennuksiaan. Missä kohoaa uusi asuinrakennus, missä sauna, ja kaikki on saatava valimiiksi ennen talven tuloa.

Tulivat sitten ensimmäiset revontulet ja pakkaset, tuli välillä syyssateitakin, jotka veivät ruskan, tuli lunta lokakuussa, niin että päästiin metsätöihin, tulivat marraskuun kovat pakkaset, loimottavat auringonnousut ja -laskut ja häälyvävaloiset kuutamot, jolloin tunturit hehkuivat ja säteilivät satumaisemmissa valoissa ja väreissä kuin milloinkaan ennen. Sitten tuli pimeys, jolloin aurinko ei enää jaksanut kiivetä Ylläksen keskilakea korkeammalle; lopuksi pyryt ja usvat, jotka leikkasivat tunturit kokonaan pois näköpiiristä puurajan yläpuolelta.

Entä karhut ja sudet? Niitä ei ole Äkäslompolossa nähty miesmuistiin. Tosin Ylläksen toisella puolella oli karhu viime syksynä raadellut pari lammasta ja naapuripitäjien susistakin saa joskus lukea uutisia. Minun tunturimajallani vierailevat vain riekot ja jänikset, metsot ja teeret - pihamännystäni lehahti lentoon kerran seitsemän teertä. Eräänä aamuna taas kettu kaikessa rauhassa nuuski keloaitaani. Metsämiesten ei kannata tästä kuitenkaan innostua sillä Ylläs-Aakenus-tunturin alue on rauhoitettu luonnonsuojelualue. Kyläläisillä on oikeus metsästää kyllä omilla maillaan, mutta harvoin täällä haulikot paukkuvat.

Viimeisten retkelijäin lähdettyä hakattiin Ylläksen etu-maastoon - vaikeakulkuista jänkää kun se on ollut - metsähallituksen toimesta komea, suora tie. Tien valmistuttua ensi kesänä pääsevät retkeilijät autolla aina Ylläksen juurelle saakka. Hiihtäjiä tunturin laelle nostava hissi vielä puuttuu - sitä ennen on saatava sähkövirta kylään!

Nyt loistavat pirteissä kirkkaat - silmille liian häikäisevät - 'kaasarit', valopetrolilla toimivat kaasulamput, jotka pilvisinä päivinä palavat aamusta iltaan. Niiden valossa kudotaan kankaita ja pidetään kotitalouskursseja, eletään hiljaiseloa omissa oloissa kahden hämärän välissä.

Jouluaattona ei joulupukki suinkaan unohda Lapinkaan lapsia. Joulupukki, neljä tonttua, jopa etelässä harvoin nähty joulupukin emäntä ajavat kilisevin kulkusin talosta taloon. Miehet tulevat kotiin savotoista ja porometsistä joulun pyhiksi, pimeys hellittää taas otteensa, ja sitten aletaan odottaa keväthankia ja valmistaudutaan vastaanottamaan vierastulvaa.

Uudet Lapinkävijät, älkää hämmästykö, jos ette voi lukita oveanne lähtiessänne tunturiin! Äkäslompolossa sanotaan, että täällä on seitsemäs käsky lukkona. Lukot ja avaimet ovat melkein tuntemattomia, mutta jos joku joskus lukitsee ovensa, niin, avaimen sijaintipaikan tietää koko Pohjois-Skandinavia! Kai minunkin avaimeni. Jo vain!

(Tämä sanamuotoinen ja kuvallinen artikkeli on ilmestynyt 22.12.1954 Helsingin Sanomissa.

Tämä Word-versio on Ulla Günther'in ,o.s.Roos, Adelsried, muokkaama.)

Ulla Roos on lähettänyt viereisen kirjeen äitinsä tädille Siiri Juvalle 1960-luvun alkupuolella. Kirjeen mukaan VR on saaanut pohjoisen radallekin uusia mukavia vaunuja. Junamatka Torniosta Helsinkiin kesti tällöin vielä 17 tuntia.

Vuoden 1963 kieppeillä Vappu möi mökin ystävättärelleen. Hän kävi myöhemminkin mökillä lomailemassa.

Elokuussa 2020 Nunnutievan mökki on purettu ja tontille aletaan rakentaa uutta rakennusta. Tontti saa nyt uuden tarinan alun.

Mökin purkajat olivat keränneet sisältä löytyneitä tavaroita kasaan. Ulla tunnisti ison öljylampun olleen heillä pesunurkkauksessa.