Äkäslompolon historia kolmekymmentäluvulta alkaen.

Äkäslompolo, pieni kylä viiden tunturin kainalossa eli hiljaisuudessa, täysin omavaraisena. Järvissä oli kalaa, metsässä riistaa, lehmille ja hevosille saatiin heinää jänkkäniityiltä, kesällä riivittiin lehtiä karjalle. Poroille tehtiin lehtikirppuja ja ajoporoille jäkäläkimppuja, niitä oli helppo ottaa mukaan.
Poron nahoista saatiin peskitarvikkeet, koivista tehtiin jalkineet ja sarvista tupet. Puukon kahvat tehtiin puun pahkasta. Poroista taamottiin ajohärkiä, joilla kuljettiin. Lampaita oli melkein joka talossa ja niistä saatiin lihaa ja villaa. Villa kehrättiin langaksi sukkiin, kudottiin kankaita ja niistä ommeltiin pitovaatteita. Ompelukonetta ei ollut monessa talossa, mutta käsin ompelu toimi.

Eliisi Äkäslompolo (1879-1932) on tässä karstaamassa villoja. 

Peltoa raivattiin heinän saantia helpottamaan, heinä niitettiin viikatteella käsin. Riihen Ottu osti jo kaksikymmentä luvulla niittokoneen. Hyvinä kesinä kasvoi ohraa, joka puitiin käsin riihessä jyviksi, jauhettiin myllyssä jauhoksi ja leivottiin leipää. Neljäkymmentäluvulla kylään ostettiin yhteisesti ryski helpottamaan ohran puimista. Ryski kiersi kylän taloissa ja talkooväki kulki mukana. Kylässä oli hevosia ja kuka kävi Kolarissa toimitti asioita muillekin. Lähin kauppa oli Kolarissa ja sieltä haettiin suola, sokeri ja muuta aivan välttämätöntä tavaraa.
Asukkaat olivat omatoimisia, vireitä ja käsityötaitoisia. Yhteishenki oli hyvä, apua tarvitsevaa autettiin. Oli kuppari, joka otti huonon veren pois, jos tuli särkyä, oli lapsenpäästäjiä ja puuseppiä huonekalujen ja arkun tekoon. Nuorille oli syksyllä ja keväällä kiertokoulua muutaman viikon vuorotellen jossakin talossa. Sillä lailla opittiin lukemaan ja laskemaan.
Kylän kauneutta eivät paikalliset ymmärtäneet. Kittilässä olivat uteliaat matkailijat kuulleet erikoisesta kylästä ja tulivat v. 1934 tunturin yli Äkäslompoloon, ihastelivat kylää ja kuvasivat katolla kiikkuen tuntureita. Heillä heräsi heti kiinnotus ostaa maata ja rakentaa omia mökkejä kylään.
Jo vuonna -37 on Karinivan majaa alettu rakentaa tukkikämpästä. Maa on ostettu Riihen Otulta ja heti sen jälkeen on Nili Kustilta ostettu maata ja Lehtosen maja rakennettu Nilivaaraan. Ne ovat ensimmäiset turistien omistamat majat. Kylään oli -36 saatu valtion puhelin, joka oli Riihen talossa.

Hiljaiseloon alkoi tulla säröä, kun lehdessä luki, että idän taivaalla liikkuu mustia pilviä Suomen yllä. Äkäslompoloon kulki posti harvakseltaan, lehteä tilattiin ja se luettiin tarkoin joka talossa. Niinpä kesäkuun alussa -39 tuli miehille kutsu reserviin, tervahaudan latominen jäi heiltä kesken kun oli lähdettävä. Vielä he saivat palata kesällä heinätöihin, mutta syksyllä tuli kutsu, kun sodanvaara oli ilmeinen. Sota alkoi 30.11.1939. Äkäslompolosta oli sodassa 26 miestä, heistä kaatui 5, joista neljästä talosta perheen ainoa mies. Minun isäni kaatui ensimmäisenä Kolarista.
Tammikuun pakkasissa Kolariin tuotiin 7 kaatunutta, jotka siunattiin samalla kertaa. Kunta tarjosi kahvit saattajille pimennetyllä koululla, koska silloin oli yleinen pimennysmääräys. Isää pääsi saattaamaan vain vanhin tytär Anja, Manta ämmi ja Maija. Yli 40 kilometrin matka 30 asteen pakkasessa hevosella ei ollut helppo. Linda äidin piti jäädä kotiin huolehtimaan kodista, karjasta ja kolmesta lapsesta, joista nuorin oli vielä rintaruokinnassa.

Kaatuneen Armas Frimanin kuva perheen valokuvassa. Leski Linda ja lapset Kalevi, Anja, Maila (sylissä) ja Martta.

Välirauhan aikana kylässä elettiin pääosin naistyövoimalla, yritettiin hankkia elanto karjalle, polttopuut kotiin ja ruokaa talveksi. Syksyllä 1944 kylään tuli evakointikäsky ja kaikki oli jätettävä. Kun tietoa vietiin taloihin kaikilla tuli itku ja huoli mitä nyt tapahtuu. Tavaroita kätkettiin jonnekin. Kylän 5 miestä kieltäytyi lähtemästä evakkoon ja heille jätettiin Riiheltä vanha lehmä, josta saivat maitoa. Lampaat haettiin tunturista Kaulasen navettaan toivossa, että vielä voidaan palata. Lehmät kuljetettiin jonona tietä myöten Äkäsjokisuulle ja siitä autokyydillä Ruotsiin. Joka talosta oli lehmille hoitaja ja huolehtija matkassa. Väki kulki kävellen, lapset ja tavarat hevoskärrössa. Möyhölän Saimilla oli pieni lapsi ja hän pääsi venekyydillä. Ruotsin Pajalassa oli ihmisille aluksi täisauna, jota johtivat Ruotsin sotilaat. Kaikkien oli riisuttava täysin alasti ja sen ihmiset muistavat epämiellyttävänä asiana. Yö nukuttiin Pajalan kirkon penkeillä. Lapsille penkki oli kyllin leveä ja he nukkuivat hyvin, mutta aikuisille penkki oli kapea ja yö oli raskas. Evakot kuljetettiin eri kyliin joihin oli saatu tilaa majoittua. Yhteydet olivat huonot eikä tiedetty toisista.
Riihen Ottu ja Manta jäivät Huukiin evakkoon, koska siellä oli tuttu perhe, joka majoitti heidät. Heidän kauttaan saatiin tietoa kylästä. Saksalainen auto oli tullut kylään. Miehet, jotka olivat jääneet kylään asuivat Kaulasessa. He näkivät auton ja alkoivat tarkistamaan pyssyjä pilkkaa ampumalla ajatuksella ampua tunkeutujat. Kusti oli nähnyt auton ylhäältä Nilivaarasta ja tullut varoittamaan toisia. Yllätys oli, kun saksalaiset olivat poistuneet. Riihellä oli ovet pönkätty auki, mutta ei oltu keritty heittää tulta, luulivat olevan suomalaisen partion tulossa ja pakenivat. Sillä lailla Luoja säästi kauniin kotikylämme palamiselta.

Kun saatiin evakkoon tieto, että Äkäslompolo on jäänyt palamatta, kaikkilla tuli halu palata kotiin. Ihmiset alkoivat järjestellä palaamista. Tapojokisuusta alkaen tie oli miinoitettu, se piti ensin haravoida miinoista. Tässä työssä yksi mies kuoli miinaan. Kaikilla oli ilo palata kotiin, sota oli päättynyt ja rauha tullut. Miehet palasivat sodasta riutuneina ja moni oli haavoittunut ja mieli oli raskas. Oli kuitenkin suuri ilo, koska isänmaa oli vapaa, koti oli palamatta ja se odotti työntekijöitä.
Kylässä oli silloin 14 asuttua taloa, niistä 6 taloa on vielä pystyssä v. 2018. Kaksi on remontoitu asuttavaksi, kaksi on entisöity eli komea Tanontalo ja Kentäntalo. Kylään ei ollut vieläkään tietä, vain hevosella ajettava kärröpolku. Lähimmät kaupat olivat edelleen Kolarissa ja Tapojärvessä, jonne matkaa oli monta kymmentä kilometriä.

Tässä Riihen Paakari-rakennuksessa oli alkujaan kylän koulu.

Kouluasia oli tärkeä, koska lapsia oli kylässä paljon. Riihen Manta sai Helsingistä apua ja niin saatiin koulu 12.9.1946 alkamaan vuokratiloissa. Riiheltä annettiin tupa koulun käyttöön ja opettaja asui Riihen Paakarissa. Opettajaksi oli saatu Eino Saarnio. Hänellä ei ollut paljon tavaraa mukana, kolmeen laatikkoon sopi kaikki. Gardinin Pauli haki Riihen hevosella Saarnion Äkäsjokisuulta. Muutamaa viikoa myöhemmin tuli Saarnion vaimo yhtä vähin tavaroin. Siitä se heidän elämänsä alkoi. Taloista sai ostettua perunoita, kalaa ja lihaa, metsästä marjoja ja näillä opettajan perhekin pärjäsi.
Koulu alkoi syyskuussa -46. Oppilaita oli jopa 1933 syntyneitäkin ja opettaja selvitti aluksi, mitä kukin osaa ja siitä lähdettiin. Alaluokille oli koulua syksyllä ja keväällä neljä viikkoa, talvella lauantainakin. Ruoka koululaisille keitettiin Tanon salissa ja siellä opettajakin sai yhden ruuan.
Koulurakennusta alettiin hommata kiireellä. Jälleen Riihen Manta sai apua Helsingistä ja koulu saatiin rakennettua 1948. Tontti koululle saatiin Äkäslompolon Kustilta lahjoituksena. Joulujuhlat saatiin järjestää uudella koululla. Koululaiset siivosivat koulun rakentamisen jäljiltä, joskus meni iltaan asti ja opettaja oli mukana kaikessa. Se oli koko kylän juhla vaarista vauvoihin, iloittiin omasta koulusta ja ohjelmaa oli monenlaista. Koululla oli asunto opettajalle. Opettajan vaimo Siiri Saarnio tuli keittäjäksi. Jos ruoka keitettiin maidosta, toivat koululaiset maitopullot keittiöön. Maidosta keitettiin velli ja leivät olivat jokaisella mukana. Koululaiset kantoivat puut luokkiin ja osallistuivat siivouksiin.

Tietä ei ollut, mutta hiihtäjiä alkoi kulkemaan. Heidät haettiin yleensä hevosella Äkäsjokisuulta kylään. Osa porukkaa hiihti kylään ja väsyneille oli hevosen reen perässä hihna, josta voi pitää kiinni, jos ei jaksanut hiihtää. Osa yöpyi matkalla taloissa. Perillä majapaikassa ruoka odotti tulijoita. Taloissa annettiin kaikki mahdolliset tilat turistien majoitukseen, itse nukuttiin milloin missäkin. Huoneita ehostettiin ja uusia tiloja rakennettiin.

Gunnar Stenfors kävi paljon kylässä ja oli uranuurtaja matkailualalla. Hän puhui hauskasti suomea ja sitä oli ilo kuunnella. ”Aapi perkke poltta minun kaikki norstatit”. Stenfors järjesti viikon kursseja hiihtäjille ja oli mukana kaikessa. Ladut tehtiin hiihtämällä etummaista hiihtäjää välillä vaihtaen. Kaulasen Hille auttoi paljon latu-uran merkitsemisessä ja hän hiihti monesti metsäsuksilla mukana. Stenforsin kohtaloksi tuli kuolla tulvivaan Äkäsjokeen kanottiretkellä -55. Oman mökin hän oli rakennuttanut -47. Stenan maja on matkailukäytössä vieläkin.

Gunnar Stenfors 1940-luvun loppupuolella.

Vuonna -49 oli kova kevättulva, kylä oli kolmena saarena. Konijänkkä ja Kaupinjoki erotti poikkijärven, Haarajänkkä ja Äkäsjoki kaulasenpuolen. Koululaiset kuljetettiin veneellä kouluun. Kaulasen miehet päivystit Riihen saunalla, että vesi ei pääse siltapenkan yli. Ajettiin hevosella kiviä ja hiekkaa, korotettiin penkkaa ja silta Äkäsjoen yli säästyi.
Saarnio ei ollut pätevä opettaja ja kun kylässä olot vähän paranivat, haki paikkaa pätevä opettaja Joro ja hänet oli valittava. Joro järjesti meille v. 1950 luokkaretken Helsinkiin. Äkäsjokisuulle koululaiset kävelivät 30 km matkan, Helsinki-vaatteet kuljetettiin hevosella ja nuorimmat ja väsyneet pääsivät hevosen kyytiin. Yö nukuttiin Äkäsjokisuulla Halinkon koululla luokan lattialla. Aamupuuron keittäjä keitti matkalaisille ja sitten linja-autolla Tornioon. Helsingissä asuttiin junavaunussa asemalla. Tullessa käytiin Tampereella ja opettajan kotona Teiskossa.
Rautavaara ja Helismaa olisivat pitäneet konsertin koululla ja lahjoittaneet varat meille retkikassaan, mutta johtokunta ei antanut lupaa soittaa rillumareitä uudella koululla. Rahat kuitenkin saatiin järjestettyä. Ei viihtynyt Joro kuin vuoden ja Saarnio sai jatkaa opettajana. Vuonna -53 Saarnio jäi vapaaksi taiteilijaksi ja asui kylässä koko elämänsä ajan. Opettajat vaihtuivat uusiin vähän väliä.

Vuonna -51 tarjottiin tien tekoon rahaa, mutta ehtona oli että kyläläiset tekisivät 10 % työtä ilman. Jälleen Manta kysyi apua Helsingistä ja sai neuvon, että ei ottaa niitä rahoja. Kyllä tie tehdään, savotoita tulee ja tietä tarvitaan. Osa kyläläisistä olisi halunnut rahat ottaa. Oli ensikerta, että rahoja ei otettu.
Mutta vuonna -53 tie tehtiin, isoja savotoita tuli ja linja-auto alkoi kulkemaan kylään. Äkäslompolon Elsa oli kuljettanut postia pyörällä, hiihtäen, porolla ja hevosella. Elsa sai paikan postinhoitajana. Posti alkoi kulkemaan joka päivä. Kylään saatiin kaksi kauppaa 1950. Jouni Kaulanen aloitti talonsa pikkukamarissa kaupan ja Riiheltä koululta vapautuneessa tilassa aloitti Tornionlaakson kauppa. Tämä oli suuri edistysaskel kylälle.
Vuonna -56 kylään saatiin puhelinkeskus ja taloihin voi saada oman puhelimen. Uusia taloja rakennettiin ja majoitustiloja lisättiin. Ensimmäinen matkailuyritys oli -66 turisteille rakennettu Kurkkion loma eli nykyinen Lomakeskus Seita. Polttomoottorilla pyörivän hissin Ylläs sai -57. Se oli vaijerilla toimiva kapulahissi.
Sähköt kylään saatiin -67 ja se mahdollisti sähköhissin ja -68 tehtiin tie tunturiin. Uusi TV-masto mahdollisti television katselun. Elämä muuttui ja tuli se jo -20 luvulla ennustettu: ”Kylään tulevan helsinkin hyrinät ja joosevatin faanat” Olisivatko ne nyt näitä?

Turistimökkejä ilmestyi jokaiseen niemeen. Tanssipaikkaa tarvittiin ja -73 tuli Riemuliiteri. Nimen se sai vanhalta tanssipaikalta ja -74 tuli ensimmäisenä anniskelupaikkana Äkäshotelli. Laaja hoidettu latuverkko tuli -84 käyttöön. Latujen varrella on kahviloita ja tarjolla jopa alkoholia vähänväliä. Junaliikenne alkoi Kolariin -86, auto kulkee junassa tai kutsutaksilla kylään.
Kuuluisa Uuttu Kallen kirjoittama ja paikallisten esittämä kolmiosainen Velho-ooppera oli 1993—2001 ja se muistetaan laajasti. Osat olivat Velho, Riekko ja viimeisenä Käärme ooppera. Oman kappelin kylä sai -99 ja siellä järjestetään juhlavia konsertteja. Iso liikuntahalli rakennettiin -99 ja tätä ei Tanon Teutu eikä Riihen Ottu ymmärtäisi. Vanhan koulun laajennus tehtiin myös -99. Maisematie Ylläksen kautta Ylläsjärvelle valmistui erikoisine näyttävine valoineen 2006.
Nyt Äkäslompolo on täyden palvelun kylä, Helsinki jää toiseksi. Väkeä täällä on vain vähempi eli noin 600 henkeä. Meillä on keskiyön aurinko kesällä ja lepoa antava kaamos talvella. Luontokeskus Kellokas, siellä on taidenäyttelyitä ja se välittää kansallispuiston palvelut. Ulkoilmateatteri Ihmisenrinki on käytössä, on taidegalleria, taidetta monenlaista ja käsityö myymälöitä. Meillä on lääkäripalvelut jonottamatta, on apteekki, laboratorio, röntgen, dialyysihoito ja kipsauspalvelut. On uusi hirsistä rakennettu koulu ja siinä yli 90 oppilasta. Hotelleita on monia ja ruokailupaikkoja jokaiselle sopivia. Suomen monipuolisimmat laskettelurinteet hisseineen ja Suomen pisimmät hoidetut ladut, joille pääsee melkein pihalta. On monenlaisia ohjelmapalveluita ja 5 tähden iso leirialue keskellä kylää. On yleinen uimaranta ja avantouinti mahdollisuus. Kylästä löytyy konditoria, Alkon myymälä, urheilukauppoja, hyvinvointikeskus, suurin yksityinen K-market ja suurin poropatsas. Täällä voi ihailla revontulia ja vaeltamaan voi lähteä omalta pihalta kansallispuistoon, vaikka kuutamolla. Tilaa ja kaunista luontoa riittää.

Lopuksi kerron salaisuuden, jonka Ylläs kertoi minulle, kun -95 kävelin hiljaisella huipulla. Kirjasin sen ylös:

”Ylläs, ylväs ykkönen, huippu taivasta tavoittaa.
Hiljainen iltahämärä, moottorin kolina tauonnut,
liike rinteillä hiljennyt, mutkalaskijat ja hikiset kiipeilijät
laskeutuneet majapaikkoihin.
Värivalojen välke häikäisee, uuden ajan lautaset kiikutettu korkeuksiin välittämään ihmisille "Kauniita ja rohkeita".
Lounatuuli puhaltelee lauhasti, lumihiutaleita putoilee
harvakseen, kuljen nöyränä huipulla.
Tunturin uumenista kuuluu vaimeaa huminaa.
On kun kuuluisi hiljaista puhetta:
Autan ilolla ihmisiä, kerran suutuin, näytin voimani, nauroin ihmisten voimantunnolle ja annoin maston kaatua. Kannan ihmisten rakennelmia, jos minua kunnioitetaan.
Sain kuulla myös salaisuuden: Ylläksen sisällä on suuri luola, iso järvi ja kadonnutta elämää. Siellä on myös luonnon taideteoksia. Ihmisiltä ne on salattu.
Hiljaiselle kulkijalle annan tyytyväisen mielen ja sielun rauhan”.

Oli hyvä, että se suunniteltu tunneli Ylläksen läpi ei toteutunut, eikä salaisuus paljastunut. Tie tehtiin Ylläksen rinteitä kiertäen, valoilla kauneutta heijastaen.

Kesällä 2018

Maila Alatalo