Uuttu
Kirsti Uuttu o.s. Kangosjärvi Sivulan talosta
Kirstin puoliso Kalervo Uuttu eli Uuttu-Kalle
Tästä linkistä Luoteis-Lapissa 17.9.2020 olleeseen artikkeliin Uuttu-Kallesta
Uuttujen tytär Satu miehensä Jari Kenttälän kanssa 9.4.2011. He pitivät monta vuotta Velhon kota-kahviota kylän ulkoilureitillä.
Laura Matilda Lehto, o.s. Kaulanen, synt. 1877. Laura avioitui Muonion Tapojärvelle. Lapset kuvassa?
Laura Matilda on Äkäslompolon kuulun tarinankertojan ja tekstinluojan Kalervo Uutun eli Uuttu-Kallen äidin äiti.
Antti Kalervo Uuttu eli Uuttu-Kalle yhdessä vaimonsa Sivulan Kirstin (o.s. Kangosjärvi) kanssa Äkäsmyllyllä 1980.
Kalervo Uuttu
Uuttu-Kalle on tarinankertoja ja taiteilija ja hänen ajatuksensa pyörivät elokuussa 2010 ensi-illan saavan musiikkinäytelmän "Pieni kansani laulu"-parissa. Tämänkin uuden tarinan tekstit ovat hänen käsialaansa kuten Welho-oopperoiden. Kalervo Uuttu kirjoitti kuitenkin sivustolle nimipäivälahjanaan 11.3.2010 alla olevan makupalan.
Pieni kansani laulu
”Mitä kertoisin maasta
joka on kuin runo
Missä vesi on kuin joiku
tuli kuin tuutulaulu
ilma kuin valkea uni
Maa
jossa päivä on yhtä yötä
Maa
jossa yö on yhtä päivää
Maa
joka kantaa poronsarviruusuja
ruusuja
ruusuja
Mitä laulaisin kansasta
joka syntyi suksen kantapäälle
nousi peuran polulle
kulki vastaseen kuin poro
kantoi kontissa huomisen unelmaa
Kansa
joka lauloi työn laulun
Kansa
joka löysi onnen tunturin tältä puolen
Kansa
joka lauloi pienen kansani laulun
laulun
laulun”
Kirsti Kangosjärvi ja Kalervo Uuttu vihillä Kolarin kirkossa.
Kalervo ajaa mopolla Kotamajalle töihin jaloissaan kekseliäät minisukset.
Kalervo Uuttu Äkäsmyllyllä seuranaan mrs Pollari.
Äkäsmyllyn avajaiset 22.1. 1977
Kalervo ja Kirsti Äkäsmyllyn myllypirtissä 1977. Kalervo halstraa siikoja piisin loimussa.
Näin upean näköisenä Kirsti esiintyi Ylläksen hiihdoissa keväällä 1978
Valtiovarainministeri Ahti Pekkala ja metsähallituksen johtaja Paavo Jokinen myllyjauhoisen Kalervon seurassa. Lapin puku ja piippu kuuluivat tällöin esiintymisasuun.
Kalervo Uutun Äkäsmyllylle veistämä tukkilainen odottaa uiton alkua keväällä 1978.
Taru, Suvi ja Silja.
Kirsti ja Kalervo Uutun tytär Satu Uuttu-Kenttälä miehensä Jari Kenttälän kanssa elokuussa 2010.
========================================
Maailman lakihan on, että ihminen ei saa sitä tunnustusta, minkä hän ansaitsee. Hyvin usein tämä pätee taiteilijoihin ja heidän elinaikaansa. Pate, joka on elänyt pitkään ja kerännyt viisautta enemmän kuin monet muut, on alla olevassa tekstissä käyttänyt elämänviisaauttaan ja kirjoittanut Uuttu-Kallesta sattuvan ja hyvin perustellun tekstin. Samoin katkeruus siitä, että teoksia ei ihmisten ahneuden ja lyhytnäköisyyden vuoksi voitu taltioida tai esittää enää Velhoniemessä, on nykyään hyvin yleistä.
Paavo ”Pate” Pollari Kuukkelissa 19.3.2010:
"Sinä innostit minut taas odottamaan. Luin Kuukkelin numerosta 4/2010, että olet jälleen luonut uuden esityksen, joka syksyä kohden valmistuu saapumaan tunturiin, Ihmisen rinkiin. Sinä teit sen jälleen, Uuttu! Olet sinä piru mieheksi. Syvällä kunnioituksella tämän tunnen. Mies olet ihan omaa laatuasi. Ensi kerran tapasimme, kun Raudasvirran Jorma kättelytti meidät. Olit nuori mies silloin. Täynnä virtaa ja elämää ja vauhtisi sen mukainen. Olitte aika virkeitä poikia sinä iltana. Jo silloin tunsin, että kohtasin jotain erikoista. Ei susi pääse silmistään ja karvoistaan. Niistä sen tuntee.
Sinulla, Uuttu, oli silmäsi, olemuksesi ja ne kertoivat heti, että edessäni oli mies, ihan omaa laatuaan. Jotkut meistä vain ovat sellaisia. He ovat saaneet itseensä enemmän tietoa ja taitoa kuin muut. Miksi maailmassa on ihmeellisiä, tietäviä, osaavia, luovia ihmisiä, niin paljon enemmän kuin me muut. Leonardo Da Vinci, Einstein, Mozart, Sibelius, Michel Angelo ja niin monet muut. Joskus pohdin, mistä näiden ihmisten lahjat ja kyvyt ovat tulleet. Miksi heidän aivojensa toiminta on niin ihmeellistä. Ei ole helposti ymmärrettävissä, että lapsi säveltää suuria teoksia. Leonardo suunnitteli lentolaitteita satoja vuosia sitten. Michelangelo rakentaa Pietarin kirkon ”ihmeosiot” ja Sibelius luo mahtavia sinfonioita ja miten paljon aikaansa edellä oli Einstein. Hekin olivat ihmisiä, mutta omaa laatuaan.
Uuttu, sinäkin olet omaa laatuasi. Entisen kotosi pihalla asuu jättivelho tietä vahtien, sinä loit sen. Velhopirtissä lymyilevät monet salaperäiset Lapin velhot ja noidat. Sinä loit heidät ja toit sinne kellariin Lapin salaperäisyyden maailman. Sinä esiinnyit siellä. Moni kävijä sulki oven varovaisesti ja kertaili ymmällään lapinkasteen viestiä. Nokimerkki kasvoissaan he ehkä uskoivat tarinoihisi ja pesivät kasvonsa pitkällä viiveellä. Jossain siellä matkailumaailmassa sinä olit todellinen velhokäsite, mutta sitten tulivat toisten ihmisten tiukat asenteet kimppuusi ja vetäydyit itseesi, kunnes tuli uusi Uuttu-Kalle.
Kalervo ja Kirsti Uuttu marraskuussa 2010 kyläilemässä Niskakosken mökillä.
(jatkuu)
Velho-oopperan sinä loit. Usean pimeän pitkän ajanjakson seitsemän tunturin pieni kylä oli arvokas taidepaikka, johon tultiin kaukaakin oopperavierailulle. Kävijöitä oli paljon. Kylän ja ympäristön väki oli mukana kaikessa, se oli Äkäslompolon kylän yhteishengen ja yhteistyön aikaa. Uuttu-Kalle, kerrottiinko sinulle koskaan, kuinka paljon sinä todella teit? Kylä elostui, asukkaat kokivat uuden vaihtelun elonsa rytmiin ja yhteistuote loi mahtavan me-hengen. Muistan kun eräänä sateisena syyspimeän iltana poistuimme esityksestäsi. Kuljimme lasten muodostamaa kujaa pois näyttämöalueelta. Kylmä, syksyn viilentämä sade kasteli pienet seisojat, mutta kujavahdit hymyilivät iloisesti hyvää kotimatkaa toivottaen. Siellä he olivat yhdessä vanhempiensa kanssa. Lapsetkin elivät kylän yhteistä talkooaikaa. Uuttu, se oli kaunista aikaa kaikin puolin. Sinä loit Velhon. Pääosassa haltioit katsomon velhona, ja sinun sanasi meän kielellä etsiytyivät vakuuttavasti katsomoon, joka itsessään oli mahtava luomus näyttämöpihan kanssa. Minä suren yhtä asiaa, Uuttu. Velho-oopperaa ei koskaan taltioitu tuleville ajoille. Siitä kait puhuttiin, mutta vääränlaiset ihmiset olivat äänessä ja teoksesi jäi kiertämään Äkäslompolo-järven syysusvaan kadonneena aarteena. Se oli synkkää tyhmyyttä, Uuttu! Sinä ja kylämme olisivat ansainneet paljon parempaa.
Varkaankuruun sinä käsikirjoitit Ajan Tanssin vuosituhannen vaihtumisen kunniaksi. Kurun iltoihin sinä toit keskitalven kylmän kaamoksen pimeään vanhan Lapin hahmot, uskomukset ja salaperäisyydet. Suuret halkonuotiot tanssittivat varjoja kurun pohjalla ja lämmittivät kylmeneviä katsojia. Mustat korpit, oudot äänet ja tapahtumat liikkuivat kurun yössä. Menneen ajan salaperäsyyttä huhuiltiin ja tulevaan vuosituhanteen kurkittiin. Sinä olit tätäkin luomassa. Aika on kummallinen hahmo, se vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen. Paljon se hyväksyy ikuisesti säilyväksi. Paljon se hitaasti hautaa tai nopeasti kätkee. Sinun aikaansaannostesi säilymiseen me olemme huonosti vaikuttaneet. Ajalla on oma hautausmaansa. Kaikkea sen multiin kätketään, mutta jotakin jää maan pinnalle, jotain sellaista, mikä on tavallisuuden yläpuolella. Sinun luomuksesi olisivat ansainneet suuremman hautakiven, Uuttu. Huonosti me tämän asian hoidimme.
Tiedän, että sinua emme ole näillä kairoilla todella tietäneet ja arvostaneet oikealla tavalla. En osaa edes arvailla, kuinka paljon se on sinuun osunut, mutta yhden asian sanon. Monelle meille olet tietämisen ja taitamisen velho, jonka kanssa olemme yhdessä ajan ratasta pyörittäneet. Kiitos Uuttu tekemisistäsi, olemisestasi. Ilman sinua Äkäslompolo olisi elänyt köyhemmän elämän ja me sen ohella.”
----------------------------------------------------------------
Ja Kuukkelissa 26.3.2010 jatkaa kunnioituksella nimimerkki ”Miljoona Manninen”
Kalervo Uuttu ”samaanien samaani”
”Olen jo pitkään taistellut itseni kanssa siitä, miten suuresti voisin kertoa niistä valtavista saavutuksista, mitä olet saavuttanut ja tulet vielä saavuttamaan. He, jotka ovat nuoria, eivät saavutuksistasi , kuten osa oman kylän väestä, ole tajunneet eivätkä tiedä. Oopperat olivat niin suuri menestys koko kylälle, että sitä ei vieläkään tajuta. Odotamme mielenkiinnolla Ihmisen Ringin esitystä, toivon, että minulla on mahdollisuuksia olla silloin katsomassa.
Aikoinaan kun sinut ensi kertaa tapasin, sinä varmasti muistat sen tapaamisen, en sitä tässä nyt välttämättä kerro. Tämän tapaamisen jälkeen olemme monet asiat yhdessä ja suuremmallakin joukolla nauraneet ja ihastelleet sitä luomisen kykyä, mitä sinusta Kalervo ”pulppuaa” ja erityisesti tilaisuuksia kun olet minun porukalleni ollut Lapin kasteita antamassa, niistä on kertomista ja muistelemista pitkiksi ajoiksi.
Minun sanani eivät riitä kertomaan, kuinka suuri todellisuudessa olet. Lukiessani Paten kertomuksen Kuukkelista, kertomus joka osui naulan kantaan. Omasta mielestäni sinulle pitäisi pystyttää näköispatsas kylälle nyt, jonka itseoikeutettu paljastaja sinä Kalervo itse olisit. Suurmiehistä tehdään patsaat yleensä jälkikäteen, mutta sinun kohdalla ehdottomasti pitäisi tehdä sinun eläessäsi.”