Hiihtokuvia

Tästä näet Ylläksen latujen esittelyn ja kunnon:

http://www.yllas.fi/maastohiihto

Isometsän nousu on kuuluisa pulssin nostattaja. Alaspäin mentäessä nousee sitten taas vauhti. Tasaisesta maastosta pitävälle löytyy hiihdettäväksi latuja soilla ja järvillä.

Monet lapsiperheet vuokraavat ahkion, johon pienimmät voidaan laittaa nukkumaan hiihdon ajaksi. Vetäjinä usein isät ja joskus äidit tai reippaat ukit. Makuuvaunuissa matkustaa tässä kaksi nukkuvaa kullannuppua.

Tasaisella järven jäällä nelivuotiaankin on helppo harjoitella hiihtoa. Kaikki alkaa keskittymisestä oikeaan suoritukseen.

Lumikengillä kulku antaa vaihtelua hiihdolle ja keväthangilla se on Pekan mielestä tosi upeaa retkeilyä. Lumikenkäily on kasvattanut hurjasti suosiotaan ja Äkäslompolossa on viitoitettu useita reittejä heitä varten.

Rouva hyvä, olette hiihtäneet 17 kilometriä 24 asteen pakkasessa, miltä matka maistui? "Nooh, ihan hyvältä, ei tullut kylmä, mutta hengitys muodosti vähän koristeita kasvojen ympärille."

Lumivyöryt ovat Ylläksellä harvinaisia, mutta rinteiden ulkopuolella mahdollisia. Tässä Benni Schauman on vuonna 1936 kuvannut Lainionkurun eli Lumikurun vyöryn. Lumikuru sijaitsee Lainiotunturissa ja on kilometrien päässä nykyisistä hoidetuista rinnealueista. Lumivyöryvaara on todellinen joissain paikoissa ja vapaalaskijoiden on syytä olla hyvin varustettuja ja varovaisia.

Hiihtäjiä tauolla Ylläksen rinteellä 1937. Kyläläiset ihmettelivät näitä tyhjän hiihtäjiä. Vielä 1950 luvun lopulle asti hiihtäminen tarkoitti tunturiin kiipeämistä ja siellä laskettelua. Metsässä oli latuja vain tunturilta toiselle. Nykyään koneilla tehdyt ladut kiertävät tunturit, mutta niin läheltä, että hienoa maisemaa voi ihailla.

Sirkka Frimanin albumista löytyi erikoinen kuva. Suksitehtailija Lampinen oli tuonut sen mukanaan Äkäslompoloon. Albumissa on teksti "Ukko-Pekalle Lampisen suksia presidentin linnassa 27.2.1937". Oikealla on presidentti P.E. Svinhufvud sukset kädessään.

Ukko-Pekka eli Pehr Evind Svinhufvud (1861-1944) oli tunnettu lakimies ja Venäjän sortovallan vastustaja. Kun Venäjä karkotti hänet Siperiaan, niin siellä tällaisilla suksilla olisi ollut paljon käyttöä. Ukko-Pekka oli Suomen presidentti 1931-37.

Kevätaurinko lämmittää jo mukavasti hiihtäjiä Nilivaaran pihalla. Taustalla Kellostapulin tunturi ja Yllästä (Maalisk. 1937)

Vasemmalla Magnus Rancken ja oikealla Pia (Gunnel) Rancken kahvitauolla. Tähän kahvilaan hiihtäjät ovat löytäneet lumiseinän tuulta vastaan. Kahvit ovat termospullossa lumipöydällä. Huomaa suksien tyypilliset "tunturisiteet". Kuva on otettu maaliskuussa 1941 Pirunkurussa.

Luosun kahviossa oli 15.4.2008 näin hienot lumiseinät pihalla. Kelpaa siinä levähtää ja antaa kevätauringon hivellä kasvoja.

Äkäslompolon ensimmäiset turistihiihtäjät olivat naisia. He tulivat ryhminä ja vuonna 1933 saapui ensimmäinen naisryhmä kylälle. Tämä kuva on 1940-luvulta keväisen Ylläksen rinteeltä.

Toisinaan tehtiin oikein tulet ja kahvisteltiin porukalla. Keitistangon laittaja ei ole ollut ensimmäistä kertaa reissussa (1950).

Tunturin rinnettä oli raskas kiivetä ylös ja melkoista viistonousua matkanteko huipulle oli.

Suojaavassa kuusikossa on hyvä hetken hengähtää. Tykkylumi on muotoillut kuusiin monenlaisia hahmoja. 

Ylläksen rinteen lieveuomaa noustaa ylös. Taustalla Kellostapulin huippu ja Kesänkitunturia. Kevätaurinko ja kiipeäminen lämmittävät niin, että kellään ei ole lakkia päässä.

Riittävän jyrkässä paikassa viistonousu oli matemaattisen tarkkaa puuhaa.

Yllästunturin päältä oli ja yhä on mahtava maisema. Kukkulan kuningas on aivan haltioissaan.

Näin rauhallisesti hiihdettiin Varkaankurua ennen ylös. Nyt sinne ei ole asiaa, koska laskettelijat tulevat kapeassa kurussa alas hurjaa vauhtia.

Ylläksen huipun palovartijan maja peittyi talven tuiskuissa lumikumpareeksi. "Ennen lapsena kiivettiin katoille ja muuhun, mihin ei aina ollut lupa."

Poron laukottaminen suksilla oli vauhdikasta puuhaa. Kaikki meni hyvin niin kauan kuin pysyi pystyssä myös käännöksissä. Jos hiihtäjä kaatui, niin joskus poro jäi vähän matkan päähän odottamaan, mutta toisinaan se paineli samaa kyytiä kotiinsa. Hiihtäjä sitten palaili vähän nolona kuuntelemaan kavereiden ystävällisiä kommentteja.

Kun ei ollut nykyisiä latukoneita, niin väki hiihti umpihangessa porukalla. Voimakkaimmat hiihtivät keulilla avaten latua ja vetovuoroa vaihdettiin aina välillä. Naiset saivat yleensä hiihtää peräpäässä paremmalla ladulla. Tässä kuvassa kuitenkin nainen on valttia. Lainiotunturi 1958.

Parhaat tunturihiihtosukset olivat Hikkoripuuta eli amerikanpähkinäpuuta. Kun reunoihin laittoi teräskantit ja siteiksi vieteriset kengän kannan taakse laitettavat siteet, niin vermeet olivat viimeisen päälle. Tässä suksen pohjaan laitetaan runsaasti Laattalan Valtti -pitovoidetta ennen ylämäkeen lähtöä.

Kevään vaikealla takkalakelillä suksien kuntoon laitto voi olla tosi vaikeaa. Sopivasti märkä lumi tarttuu paksuina paakkuina suksen pohjiin. Tässä 1950-luvun kuvassa Antti Luutonen on joko hermostunut tilanteeseen taikka naurattaa yleisöä puhdistamalla suksenpohjia lapiolla. Oili Ruohola Tampereelta toimii apuna.

Useimmat sukset olivat tavallista puuta ja niiden kärki katkesi helposti kaatumisissa tai törmäyksissä. Siksi mukana oli suksen varakärkiä, joiden avulla pystyi hiihtämään takaisin majapaikkaan.

Joskus letkassa oli tosi paljon hiihtäjiä. Koneeella tehtyjä latuja ei ollut ja ryhmässä jälkipään hiihtäjät pääsivät valmiille ladulle. Opas kulki yleensä alkupäässä ja aivan viimeisenä hiihti jälkipään valvojaksi valittu. Hän piti huolen siitä, että kukaan ei jäänyt huomaamatta ryhmästä.

Hiihtokautta jatkettiin keväällä niin kauan kuin lunta vähänkin riitti. Tässä 1950-luvun lopulla otetussa kuvassa kevät on jo pitkällä ja lämpöä reilut 10 astetta. Ammattilaiset ovat riisuneet paidatkin.

Toisinaan hiihdettiin pakkaukset selässä aina Äkäslompolosta Pallakselle asti. Umpihangessa oli parasta kiirehtiä hitaasti. Ensimmäinen retkeilyhiihdon kurssi järjestettiin keväällä 1939 reitillä Sirkka-Äkäslompolo-Pallas.

Taukopaikoilla levättiin ja mietittiin jatkoreittiä. Viitoitusta ei ollut ja osan matkaa piti suunnistaa kartan ja kompassin avulla. Moneen paikkaan tosin näkyi jokin tunnistettava tunturi. Ennenkuin Ray-Banit keksittiin, niin hiihtäjien aurinkolasit olivat usein kuvan mukaisia "hitsaajan laseja".

Pian kuitenkin latuja alettiin viitoittaa. Nykyään uusitut viitat ja kartat auttavat hiihtäjää pysymään miettimällään reitillä.

Lämmintä nestettä tarvitaan talvihiihdossa. Mukana oli keitin ja sille oikealla oleva tuulensuojakangas.

Toisinaan hiihtoporukassa oli hyvin runsaasti väkeä. Päivän retken jälkeen iltakin jatkui yhteisten askareiden ja yhteisen seurustelun merkeissä.

Hiihtoeleganssia 1946. Vasemmalla Irma Äkäslompolo (myöh. Kaulanen) ja oikealla sisarensa Sirkka (myöh. Friman). Ei ollut ihan jokaisella kylän asukkaalla näin tyylikkäitä asusteita, hiihtohattuja ja asiallisia tamineita. Kuvaajan muistellaan olleen Lampisen suksitehtaan ihmisiä.

Vauhtipaikoissa ja kovalla tuulella hiihtohattu varmistettiin pysymään päässä liinalla. Miehillä melko tavallinen lakki oli ns. lentäjän lakki. Se suojasi hyvin tunturin tuulessa. Tämä kelo oli Sirkka Äkäslompolon lempipuu, johon hän kiipesi hiihtomatkalla tunturiin tai Ylläsjärven puolelle.

Sattuipa somasti! Riemuliiterin lastenhiihdoissa 25.2.2010 oli mukana myös Paavo Mikkelistä päässään perinteinen lentäjänlakki.

Lumi satoikin sopivasti marraskuussa 1950 ja TUL:n joukkue pääsi harjoittelemaan tähtäimenään Oslon vuoden 1952 olympialaiset.

Tahkokurun kammi ja Karhut.

Ylläksen rinteiden alaosissa oli erilaisia lumesta tai levyistä tehtyjä tarjoilupaikkoja. Komulaisen veljekset avasivat 1953 vähäksi aikaa tämän latukahvion Varkaanjänkälle. Homma ei kannattanut ja koppi jäi paikalleen. Aatos Kaulanen otti siitä osia ja kuljetti ne tunturin rinteeseen kioskiksi, josta tarjottiin kahvia ja pientä purtavaa.

Ylläsjärven puolella oli Toivo Ylläsjärven kahvio Tuomikurussa. Kahvio toimi vain vuodet 1953-54. 

 Hiihtäjien taukopaikka Kotamaja on alueen ensimmäinen pysyvä latukahvila. (Pohjolan Sanomat/arkisto). Se avattiin vuonna 1968 ja on jatkuvasti hyvin suosittu taukopaikka.