Kuvia laskettelusta

Yllästunturi on Suomen suurin laskettelukeskus. Sen lukuisat, monipuoliset ja maan pisimmät rinteet antavat laskettelijoille upeat kokemukset. Maisemat ovat myös silmää hiveleviä. Kuvissa näkyvä tunturijono on edelleen koskematon ja luonnonkaunis. Koska alue kuuluu Ylläs-Pallas kansallispuistoon ei siihen ole tulossakaan muutoksia.

Tässä Äkäslompolon puoleinen rinnekartta. Ylläsjärven puolella on toinen rinnealue gondolihisseineen.

Lumi pöllyää Ylläksen 63:ssa rinteessä.

Gondolihissi lähtee kohti huippua.

Ennen vanhaan ylös tunturiin noustiin hiihtämällä. Kylästä rinteeseen oli saanut jo hihtää 4-6 km. Turvallisuussyistä tunturiin ei koskaan saanut mennä yksin. Ymmärtää hyvin, mitä eksyminen tai loukkaantuminen olisi merkinnyt aikana, jolloin kännyköitä ei vielä ollut. Varovaisuusperiaatetta on hyvä noudattaa tänäänkin.

Vauhdikasta Tandem-laskua. Koska lumessa oli kinoksia ja pehmeitä kohtia, niin hallittu kaatumisriski oli olemassa. Suksissa ovat omituiset nännikärjet.

Varkaankuru oli ja on suosittu hiihtopaikka, jossa saattoi lasketella monella eri tapaa.

Tämän hypyn alastulossa on varmasti riittävästi haastetta taitavallekin kaverille.

Toisinaan rinteeseen tehtiin oikein pujottelurinne. Pehmeässä lumessa käännös on tehtävä hyppäämällä.

Suojaiseen rinteeseen on tehty lumesta istuimet ja oikein baaritiskikin. Ei kukaan jaksanut koko aikaa nousta rinnettä ylös ja tällaisessa suojaisessa paikassa seurusteltiin ja nautittiin eväitä. Keväällä tätä lumibaaria kutsuttiin nimellä Riviera.

Jos ollaan laskettemassa ja välillä pistäydytään lumibaarissa, niin herrasmiehen asuongelmaan löytyy ratkaisu.

Hyvin erikoinen kuva Varkaankurusta 1950-luvulta (?). Lentäjä todella haluaa lähitarkkailla laskettelijoita. Ei varmasti ollut ihan laillista seikkailua. Kuva Rabbe Schauman/SVM

Ylläksen ensimmäinen hissi valmistui Äkäslompoloon 1957 ja tämä kuva on hissin avajaisista. Hiihtohissi rakennettiin oudon ylös rinteeseen, jolloin alas laskenut joutui kapuamaan pitkän matkan ennen kuin pääsi hissin ala-asemalle. Sijoitukseen syynä lienee se, että kunta halusi hissin Äkäslompolon ja Ylläsjärven yhteiskäyttöön. Hissi oli Metsähallituksen maalla ja avajaisia johti MH:n piiripäällikkö Matti Korkalo Kolarista. Paikalla oli kunnan ja kylän väkeä todistamassa tätä uutta ihmettä.  Hississä oli korkeuseroa 80 metriä ja sitä pyöritti Volkswagenin moottori. Polttoaine piti tuoda kantamalla tai porolla moottorikopille.

Tämän hissitoimintansa Kolarin kunta lopetti kuitenkin jo 1963.Toiminta ei ollut taloudellisesti kannattavaa ja lisäksi vaijeri katkesi. Viiteen vuoteen rinteessä ei ollut toimivaa hissiä ollenkaan ja vasta 1968 sähköjen myötä saatiin uusi yksityinen hissi Äkäslompolon eturinteeseen. Hissiä pyöritti uusi yritys Yllästunturi Oy.

Tässä kuvassa Aatos Kaulanen valmistautuu ottamaan neitosta vyötäisiltä ja auttamaan kiinni hissivyön. Hissivöitä oli 120 kpl ja ne vuokrattiin päiväksi. Hissivyöhön pujotettiin naru, jonka molemmissa päissä oli kapula. Puukapulasta pidettiin kiinni ja rautaisen kapulan lovi asetettiin hissin pyörivälle vaijerille. Vaijeri kiskoi hiihtäjän tunturia ylös ja ylhäällä piti vetäistä itsensä irti vaijerista. Ei ollut ihan helppoa ja vaaratonta. Huomaa neitosen ja Aatoksen nilkoissa olevat ”Lumistopit”.

Tässä kuvassa näkyy hyvin, miten laskettelijan tuli laittaa kapulansa lovi kiinni vaijeriin ylösmenoa varten.

Joskus lähtö epäonnistui ja hiihtäjä kupsahti nousuladulle. Häntä yritettiin irrottaa ja ellei se onnistunut, niin pysäytettiin vaijerin liike. Kuvassa Aatoksen isä Hille Kaulanen on rientänyt auttamaan pulassa olijaa. Maassa olijan ei ollut helppo irrottaa kapulaa liikkuvasta vaijerista. Toisinaan kaatunut hiihtäjä vei mennessään vaijerin tukitelineitä ennen kuin laite saatiin pysähtymään.Vaikeutta lisäsi se, että ylhäällä oleva hissin käyttäjä ei rinteen kaarevuuden vuoksi nähnyt koko matkaa eli kaatuja sai raahautua pitkäänkin ennen kuin hissin käyttäjä näki hänet ja pysäytti moottorin.

Näin tyylikkäästi kilolasit päässä noustiin ylös Varkaankurun yläpuolta. Tunturijono taustalla on kuten nykyään alkaen Kellostapulista, Kesängille ja Lainiolle. Vuonna 1968 rakennettiin uusi hissi toiseen paikkaan ja tämä toimi jo juuri kylään saadulla sähköllä.

Tämän vanhan hissin rakentaneella insinöörillä oli vain idea miten hissi toimisi. Hissi oli ainutlaatuinen tällaisella tekniikalla. Vaijeri hyppäsi joskus pois päältä ja tukipukit olivat irtonaisina lumen päällä. Eräät Kuopiosta kotoisin olleet turistit olivat sanoneet nähneensä Puijolla toimivan järjestelmän. Kuopion mies ei kuitenkaan antanut lupaa rakentaa samanlaista eli käyttää hänen ideaansa. On myös muistikuvia, että Kolilla olisi jotain tekemistä tämän hissin kanssa. Kolille oli rakennettu Suomen ensimmäinen hiihtohissi.

Jotkut suuret työpaikat kuten Wärtsilä järjesti ryhmämatkoja Äkäslompoloon. Puolet väestä valittiin palkinnoksi ahkerasta liikunnasta ja toinen puoli arvottiin koko henkilöstöstä. Ison ryhmän ulkoillessa tunturi täyttyi laskijoista. 

Aatos Kaulanen poron kanssa Ylläksen hiihtohissin huoltoajossa.

Ylläksen ensimmäinen rinne- ja latukahvila oli käytössä keväällä 1953. Kauko Komulainen sai kunnalta luvan kahvilaan edellisenä vuonna ja hän piti kahvilaansa vain tämän yhden kevään. Kahvila oli nykyisen opastuskeskus Kellokkaan lähellä Varkhaanjänkällä. Melkoinen on ero nyt rinnekahvila Y1:seen ja nykyisiin latukahviloihin. Kuvassa Kaukon veli Antti Komulainen.

Kaukon toinen veli Paavo Komulainen perusti uuden kahvilan. Keväällä 1954 aloittanut kahvila rakennettiin Varkaankuruun suojaisempaan paikkaan. Kahvila sai myös kätevästi tarvitsemansa veden kurusta. Paavo lopetti kahvilanpidon ja lumi painoi rakennelman seinät kasaan.

Aatos Kaulanen keräsi nämä kaatuneet seinäpahvit ja kuljetti ne isänsä Hillen kanssa porolla tunturiin hissille asti. Niistä rakennettiin pieni kahvikioski, jossa keittäjä pystyi työskentelemään. Aatoksen vaimo Irma oli joskus myymässä, jos hänellä ei ollut kylällä turisteista töitä. Primuksella lämmitettiin vettä ja myytiin kuumaa mehua ja kahvia. Aamulla lähtiessä piti tarkistaa, että kaikki tarvikkeet olivat mukana. Kerran kaikki pyyhkeet olivat unohtuneet. Silloin kahvioapulainen Leena Uusisalmi hyppäsi suksille ja kävi hakemassa pyyhkeet. Sen verran oli matkaa ja tunturiin nousua, että Leenalla oli pari hikipisaraa otsalla  takaisin tullessaan.

(kahviokuvat Aatos Kaulanen)

Oli selvää, että ilman hiihtohissiä matkailijoita ei tunturiin enää saada. Viisi vuotta oltiin ilman hissiä ja kiivettiin tunturiin kuten 1930-luvulla oli tehty. Jorma Raudasvirta perusti Yllästunturi Oy:n ja touhusi Äkäslompolon puolelle hiihtohissin v.1968 heti kun kylään oli saatu sähköt uuden TV-maston vuoksi. Uuteen sähköhissiin on vuonna 1969 jo laitettu näin hyvä nousulatu. Millähän se on tehty?  Lumilautojen vuoksi mukavat nousuladut ovat nykyään hävinneet.

Kun laskettelurinteen parkkipaikkoja ei vielä 1979 ollut riittävästi, niin pääsiäisen autorivistö kattoi koko tunturitien.

Äkäslompolon rinneravintola 1970-luvulla. Olisko tämä rinneravintola muokattu Mannajärveltä siirretystä tukkikämpästä? 

Ylläsjärven puoleinen hiihtohissi helmikuussa 1982.