Matkantekoa Äkäslompoloon ja Lompolossa

 

Vielä 1800-luvun alussa Lapissa ei ollut yhtään oikeaa maantietä. Länsi-Lapin ensimmäinen maantie rakennettiin Torniosta Ylitornion Alkkulaan vuonna 1829. Vasta vuonna 1893 sitä jatkettiin Muonioon asti, jolloin Äkäsjokisuullekin voitiin päästä autolla. Valtio hoiti vuonna 1933 Väylänvarrentietäkin vain Kolariin asti ja siitä Muonioon ja pohjoisemmaksi sai mennä tielautakuntien ylläpitämiä teitä pitkin. Siellä ei kulkua tasoittavaa tiehöylää nähty.Talviteillä 200 km matka linja-autolla saattoi kestää 9 tuntia.

Tornion rautatieasema. Asema on 2000-luvulla muutettu yksityiseen asuinkäyttöön, eivätkä matkustajajunat kulje enää sinne.

Oulu-Tornio rata valmistui vuonna 1903. Rata Torniosta kohti pohjoista valmistui Kaulinrantaan saakka vuonna 1928. Rata Kolariin saatiin 1966 ja matkustajaliikenne Kolariin alkoi 1986. Finnairin lennot Kittilään alkoivat 1983 ja kentältä pääsee helposti Ylläkselle järjestetyillä kuljetuksilla. Nykyään Äkäslompoloon pääsee etelästä junalla tai lentokoneella. Molemmista on aina kuljetus Äkäslompoloon.

Lappiin ja Äkäslompoloon tultiin 1930-luvulla yleensä junalla Kaulinrantaan ja siitä jatkettiin matkaa linja-autoilla Kolariin. Loppumatka 27 km Äkäsjokisuulta Äkäslompoloon piti hiihtää tai tulla poron tai hevosen kyydissä. Autoilla kuljettavaa 26 km pitkää talvitietä Äkäslompoloon alettiin tehdä syksyllä 1952 ja se avattiin tiistaina 1.4.1953. Silloin kylään tuotiin ensimmäistä kertaa turisteja kahdella linja-autolla ja henkilöautojakin kävi parisenkymmentä. Varsinainen ympärivuotinen maantie saatiin vasta 1950-luvun lopulla.

Kuoro toivottaa matkailujunan tervetulleeksi Kolariin 16.2.1985. Seuraavana vuonna liikenne alkoi tosissaan tuoden turisteja makuuvaunuissa Lapin elämyksiin.

Äkäslompolon historian ensimmäinen auto nähtiin kylällä vuonna 1933.  Rekisterin T 485 KOE auto on Ford-merkkinen (katso kaksi kuvaa eteenpäin!). Ylimetsänhoitaja Torsten Rancken (1889-1981) oli kavereineen ajanut autolla Helsingistä saakka ja päätti tulla kylälle asti. Ford oli kahden auto ja kolmantena matkustajana ollut Torsten istui koko 1000 km matkan avoimessa takatilassa. Kesästä huolimatta siellä tarvitsi päälle lammasturkin ja muutakin vankkaa vaatetusta. Torsten lähetti matkalla kotiin Aavasaksalta 11.7.1933 päivätyn postikortin. Äkäslompoloon ei silloin ollut kuin huono kärrytie ja Tapohauvan kohdalla auto upposi jälleen pahemman kerran.  Kuten kuvasta näkyy, niin kankivaihteella eteneminen tapahtuu. Auton hevosvoimat eivät riittäneet näin huonolla. Kylälle kuitenkin päästiin ja varmaan autoa ihmeteltiin joukolla. Seuraava auto tulikin kylälle sitten vasta 1948.

Matkalla Äkäslompolosta takaisin Äkäsjokisuulle v. 1933 autoon hankittiin ulkopuolisia hevosvoimia. Auto on juuttunut Kuopan ja Äkäslompolon välille Karittaojan rapakkoon. Usko Friman Kuopalta on haettu Poju-hevosineen avuksi. Poju oli alunperin Kalle Frimanin hevonen, jonka Usko huusi itselleen perikunnalta. Tatu Frimanilla on ruunan valjaat vieläkin tallessa (v. 2011). Tatu Friman joutui myös useasti auttamaan hevosella samaan rapakkoon jääneitä autoja. Huomaa matkatavaroiden kiinnityspaikka auton astinlaudalla.

Helsingin kaupunginmuseon 100-vuotisjuhlissa 15.5.2011 oli esillä samanlainen Ford Sport coupe. Ikkunassa olleiden tietojen mukaan tässä vuoden 1928 A-mallissa oli 3,3 litran moottori, 4 sylinteriä ja hulppeat 40 hv. Tämän tyyppisiä autoja säilyi maailmansodan jälkeen umpiautoja enemmän, koska niistä ei ollut sotakäyttöön.

Ylitornion asema

Tässä Torsten Ranckenin maaliskuussa 1937 ottamassa kuvassa matkalaiset jäävät pois Ylitorniolla, joka on parikymmentä kilometriä Kaulirantaa etelämpänä. Huomaa ajoneuvon (Hudson?) varustus lumessa kulkua varten. Kulkupeliä kutsuttiin lumikiitäjäksi ja se pystyi kulkemaan auraamattomilla teillä. Silloin ei aura-autoja ollut joka paikassa eikä joka päivä. Taustalla näkyvä Ylitornion asemarakennus on siirretty Kittilään ja muutettu asunnoksi.

Talvisaikaan auraamattomilla teillä ja tiettömillä taipaleilla kuljettiin tällaisella lumikiitäjällä. Äänekäs moottori pyöritti potkuria, joka työnsi laitetta eteenpäin.

Linja-autot ja lomamatkustajat olivat nähtävyyksiä, joita tultiin katsomaan. Linja-autoja on pysähtynyt "Turtolaan" (nyk. Pelloon) 1937 "kyydin vaihtoon". Etummaisen auton kohdalla näyttää olevan menossa myös lumiketjujen laitto. Tämä ja linja-autojen lumiset renkaat kielivät keväisestä lumimyräkästä. Kuvan vene lienee seilannut linja-auton katolla tai kuorma-auton lavalla Pellon kylään ja odottelee nyt hakijaansa.
Pellosta kotoisin oleva ystäväni Timo Eeronheimo on syksyn 2016 aikana ollut yhteydessä pellolaiseen Jaakko Skyttää, joka on paikkakunnalla tunnettu kotiseutumies ja vanhojen kotiseutuun liiittyvien valokuvien kerääjä. Hänen kauttaan on viimein saatu 100%:n varmuus kuvauspaikasta. Kuva on otettu hiihtäjä Eero Mäntyrannan patsaan kohdalta, mutta valtatien 21 itäpuolelta Jolmanputaan etelärannalta. Kuvaussuunta on kaakkoon rautatien suuntaan ja kuvassa näkyvä vesistö on pitkulainen Tornionjokeen laskeva Jolmanpudas.
Valokuvassa autot ovat pysähtyneet tarkalleen ottaen Jolmanputaan etelärannalle nykyisen kauppatien ja kunnantien risteykseen. Kulkusuunnasta päätellen autot ovat matkalla Äkäslompoloon. Kyseisen risteyksen tuntumassa on sijainnut tuolloin peräpohjolaistyylinen Eeron suvun talo navetta muine talousrakennuksineen. Kaikki rakennukset on poltettu saksalaisten toimesta Lapin sodan yhteydessä syksyllä -44. Eeron talo kahden "valtatien" risteyksessä on ollut sopiva paikka myös kylän postitoimistolle ja apteekille. Tämä seikka selittää myös veneen sijainnin keskellä kylää.Veneen vieressä oleva tolppa lienee kilometritolppa, jota on varmaan hyödynnetty silloisten kulkuvälineiden, kuten hevosten ja porojen kiinnityksessä.
Jälkimmäisen auton takana näkyvät rakennukset olivat avainasemassa kuvan paikallistamisessa. Kuvassa näkyy nahkurimestari Ernst Välimaan taloja ja verstas, jotka nekin poltettiin Lapin sodassa. Rannimmaisen rakennuksen harjan kohdalla näkyvä vaarannyppylä on Jaakko Skytän mukaan Koutuskairassa sijaiseva Iso-Apina- niminen vaara, jonka korkeus on Metsähallituksen retkikartan mukaan merenpinnasta laskettuna 299 m (vrt. Ylitornion Aavasaksa 253 m).

Kuka tunnistaa tämän matkalla Äkäslompoloon otetun kuvan paikan? Pellikan talo Kolarista?

 

 

Metsätie Kuopalta Äkäslompoloon kulki yli Kuerjoen juuri linkkojen yläpuolelta. Ranckenin kaverit ovat lyöneet teltan pystyyn yöpymispaikaksi.  

Matka Nilipirtin eli Lehtosten mökille Äkäslompoloon on hienosti dokumentoitu. Lento Helsinki-Kemi 2 h 45 min. Kemi Äkäsjokisuu linja-autolla 9,5 tuntia. Retkimäinen sauvonta veneellä ylös Äkäsjokea 20 tuntia. On reissussa pituutta.

Kesällä 1947 Nilipirtin vieraat lensivät samoin Helsingistä Kemiin. Kemistä piti ottaa auto Tornioon, josta voitiin nousta junaan. Aavasaksalla vaihdettiin linja-autoon Äkäsjokisuulle. Viimeisen matkan n. 30 km tavarat kuljetti Putte-hevonen ja ihmiset kävelivät. Varmaan joku pääsi aina välillä Puten kyytiinkin. 

Karinivan väkeä lähdössä mökiltään naapuri  Heino Kaulasen kyydissä. Hevosella kuljettiin aina Äkäsjokisuulle asti eli tältä mökiltä 30 kilometriä.

Joskus Karinivan majalta vietiin tavarat porollakin. Vilho Ristimellan askel on tosi lennokas. Riiheltä sitten jatkettiin muilla keinoin. 

Kärrytie Kuopan ja Äkäslompolon välillä oli kylän ihmisten vastuulla. Tässä talkooväkeä tietä kunnostamassa. Vasemmalla seisoo Jouni Kaulanen, etualalla istuva vaaleapuseroinen on Kauko Kyrö ja oikealla hattupäinen kahvinjuoja on Hille Kaulanen. Taustalla puuta vasten ruutupaitainen Hannu Kaulanen ja kolmas oikealta Tatu Friman (1952).

Tässä ollaan räntäsateessa palaamassa Äkäslompolosta Äkäsjokisuulle 29.3.1950. Tämän päivän turvallisuusinsinöörejä kuva varmaan hirvittää.

Maaliskuu 1951. Usein matkatavarat ja sukset pakattiin katolle, koska linja-autoissa ei ollut kovin paljon tavaratilaa. 

Kuvassa suksia siirretään linja-auton katolta rekiperävaunun katolle Äkäsjokisuulla. Huomaa oikealla oleva kumitelaketjutraktorin ("larvtraktor") tai kuorma-auton vetämä rekiperävaunu. Tätä yhdistelmää kutsuttiin halstrakiksi ja Ranckenin mukaan "rokotiiliksi". Huonon tien aikaan sitä veti telaketjutraktori ja hyvän talvitien aikaan siihen voitiin vetäjäksi panna kuorma-autokin. Laitteella pääsi vain Hannukaiseen, koska vetopeli ei jaksanut nousta ylös sen jälkeisiä  jyrkempiä mäkiä.

Usein Äkäsjokisuulta jouduttiin hiihtämään Äkäslompoloon 28 km varusteiden kanssa. Koska linja-auto oli Äkäsjokisuulla vasta klo 23 maissa illalla, niin yön pakkasessa tai tuiskussa matka ei ollut herkkua. Usein matkalaiset yöpyivät välillä olleissa taloissa. Ulko-ovet olivat aina lukitsematta ja aamulla talonväki saattoi todeta kymmenen matkalaisen nukkuvan vieri vieressä tuvan lattialla.

Mäkipaikoissa matkustajat saivat työntää ja auttaa yhdistelmää pääsemaan mäen päälle. Vasemmalla on jossain roolissa sotilaspukuinen henkilö. Sodan jälkeen sotilasvaatteita käytettiin pitkään normaaleina vaatteina. Kuva Äkäslompolo-Äkäsjokisuun väliltä (1951).

Kylässä ei ollut aurattuja teitä, kun ei ollut autoja. Kulkuväylä Mäkelän talon suunnasta kohti kylän keskustaa näytti tältä. Riiheltä oli 1950-luvun lopulla aurattu tie Äkäsjokisuulle, mutta kylätiet olivat kapeita polkuja tai latuja.

 

Kätevä ratkaisu oli sitoa hevosen reki linja-auton perää ja lastata sukset siihen. Potkukelkkailija on tullut ihastelemaan keksintöä. Linja-auto on talvella 1934 matkalla Muonioon ja Pallakselle, jossa SNLL:n naisten hiihtokurssi pidettiin. Pallakselle ei enää muita mahtunut pienten majoitustilojen vuoksi ja niinpä ruotsinkielinen järjestö toikin väkensä Äkäslompoloon.

Koska Äkäslompoloon ei ollut 1950 vielä kunnollista tietä, niin tavarat ja ihmiset siirrettiin linja-autosta kuorma-autoon. Kuorma-auto pääsi kylälle asti. Kuvassa TUL:n joukkue saapumassa 1950 vuoden marraskuussa ensi lumen leirille.

 Näkymä Rovaniemeltä ennen sotia.Tärkeillä asioilla tai ostoksilla käytiin Torniossa tai Rovaniemellä.

Tornionjokivartta pitkin matkannut turisti pysähtyi ainakin kahdessa kohtaa. Ensimmäinen oli Kukkolankoski ja sen kuohujen ja kalastuksen seuraaminen. Toinen oli Ylitornion Aavasaksan vaara, jolta on hulppeat näkymät kahteen valtakuntaan. Kuva Torsten Rancken.

Lähes kaikki Äkäslompoloon ja Länsi-Lappiin tulleet matkailijat ja kuvaajat kävivät Aavasaksan vaaran päällä. Tässä U. A. Saarinen on osunut vuoden 1951 juhannusjuhlille. Aavasaksan juhannusjuhlat keräsivät väkeä koko Torniolaaksosta. Monet äkäslompololaiset muistelevat juhannusretkiään Aavasaksalle. Tulipa  etelästä erityisiä juhannusjunia tuoden ihmisiä Aavasaksalle juhannuksen viettoon. Ajan tavan mukaan mitään alkoholin myyntiä tai anniskelua ei ollut Torniota lähempänä (75 km), mutta juhannusjuomaa oli vaaralla riittävästi ja joskus ylikin.

Aavasaksan vaaralta v. 1951 otetussa kuvassa takarivissä oikealla on tunnettu ylitorniolainen kauppias Pentti Yliniemi. Hänen vieressään kuvan keskellä on Pentin veli Kalevi Yliniemi Kaulirannalta. Edessä vasemmalla on ylitorniolainen kukkakauppias ja Pentin täti Hanna Säippä. Hannan vieressä Elma Kallio Kaulirannalta.

Riihen talon turistit odottavat auton lähtöä (1954). Lapsia tilanne kiinnostaa. Kolmikko selin edessä on Reijo Viuhkola, Aimo Gardin ja Reino Gardin. Aikuisten luo on menossa Orvokki Viuhkola.

Kolarin kirkonkylällä odotetaan seuraavaa kyytiä (3.5.1955). Hyvät on hiihtokelit vielä toukokuussa.

Kukaslompolon Palomaalle tulossa oleva turistipoika odottelee suksineen Äkäsjokisuulla kyytiä Äkäslompoloon. Ensin turistit haettiin hevosella ja sitten kuorma-autoilla kylälle. Joskus 1950-luvun loppupuolella Pohjolan Liikenne ajoi vaihtopäivänä useamman kerran väliä Äkäsjoensuu-Äkäslompolo kuljettaen turisteja.

Myös viimeinen matka tehtiin hevosella kylissä, joissa ei ollut autotietä. Tässä Äkäslompolon Kentän talon edessä suruväki valmistautuu maaliskuussa 1956 saattamaan Hannes Äkäslompoloa Kolarin hautuumaalle. 

Sodan jälkeisen tuontisäännöstelyn helpotettua voitiin jonottamalla saada lupa ostaa länsiauto. Kuplavolkkari oli luotettavana menopelinä suosittu. Tässä Tammitievan vieraat pakkaamassa lomavarusteita ja tuliaisia kattotelineelle. Kuplan moottori oli takana ja tavaratila oli edessä ja kovin pieni.

Kylän ensimmäinen taksi oli Keski-Kaulasen vävyn Antti Kurun Pobeda (1950-luvun loppupuoli). Antin talolle asti ei ollut aurattua tietä eikä puhelinta. Niinpä Riihen lapset juosta kipaisivat kertomaan Antille tarvittavasta kyydistä.

Uuttu-Kalle ajoi talvella mopolla Kotamajalle, jonka kahviota he pitivät yhdessä Kirstin kanssa. Koska oikeaa tietä ei ollut, pantiin jalkoihin kekseliäästi tällaiset minisukset pystyssä pysymiseksi.

Latuverkkoja ja taukopaikkoja huollettiin moottorikelkoilla. Etualalla olevaa kelkkaa ajaa Ahti Tolonen ja kyydissä istuu Tauno Kangosjärvi.