Sankarivainajista ja kuvia sotilaista ja sota-ajasta

On perusteltua muistaa miehiä ja naisia, jotka teoillaan ja uhrauksillaan pystyivät säilyttämään meille itsenäisyyden. Maan miehitys, Siperiaan karkotus, perusteettomat vangitsemiset, muu mielivalta ja nöyryyttäminen sekä vallatun maan järjestelmällinen venäläistäminen siirtovenäläisillä olisi ollut Suomen todellisuutta, josta voi lukea Viron historiasta. Suomen sodat olivat sen verran menestyksekkäitä, että vältimme Viron ja muiden Baltian maiden sortokohtalon. Kun miehet olivat rintamalla, niin naiset pitivät Suomen toiminnassa.

Äkäslompolon kylän sankarivainajat.

Neuvostoliiton aloittamaan talvisotaan Suomi sai kokoon sotilaitaan n. 200.000. Heistä kaatui sadassa päivässä 27.000 ja haavoittui 44.000. Neuvostoliiton materiaalinen ylivoima ja miesylivoima oli musertava. Tämän vuoksi isäni Martti Niskakoski sanoi, että se tappelu ei ollut reilua.

Venäläisiä sotilaita kuoli Talvisodassa 126.000-200.000. Haavoittuneista on epätarkkoja lukuja, mutta luku 150.000 voi olla lähellä. Venäjältä ei saada luetettavia lukuja, koska niitä ei tunnollisesti kerätty ja toisaalta tappioita halutaan vieläkin kaunistella. Koko Talvisotaa ei edes mainita monissa venäläisissä  julkaisuissa. Harmittaahan se, että suunniteltu kahden viikon marssi läpi Suomen ei onnistunut ja paraatimarssisoittimet jäivät käyttämättä tai menetettiin moteissa suomalaisille.

Jatkosodan alussa Suomen sotatoimia käyvää jalkaväkeä oli 158.500 ja kaikissa muissa tukitehtävissä reilu 300.000. Sodan loppuvaiheissa kokonaisvahvuus oli 530.000, kun yhä vanhempia ja nuorempia ikäluokkia oli pakko kutsua rintamalle. Kaatuneita oli jatkosodassa 44.000 ja haavoittuneita 158.000. 

Jatkosodassa venäläisten tappiot olivat 270.000-300.000 kaatuneina ja n. 550 000 haavoittuneina. Venäläisiä sotavankeja Suomessa oli 64.000.

Kolarin vanhan kirkon vierellä oleva sankariristi ja sen edessä sankarihaudat (syysk. 2010). Kaatuneista ainakin Pauli Äkäslompolo, Kauno Äkäslompolo ja Väinö Kivijärvi olivat perheidensä ainoat pojat.

 

Itse Äkäslompolon kylästä Neuvostoliiton aloittamia sotia vastaan osallistui 29 miestä. Vanhojen talon nimien mukaan nämä Suomen puolustajat olivat:

Jakola= Einari Gardin, Jaako Gardin ja Pauli Gardin.

Einari Gardin. Einari kaatui 4.3.1940 eli muutamaa päivää ennen Talvisodan loppua 13.3.1940. Einarista ei ole säilynyt muuta kuin joku lapsikuva.

Kaatuneiden omaiset voivat saada valtiolta pienen eläkkeen.

Jaako Gardin. Jaako vapautettiin 1.9.1943, kun huomattiin hänen olevan Ruotsin kansalainen..

Pauli Gardin. Pauli vapautettiin 1.9.1943, kun huomattiin hänen olevan Ruotsin kansalainen..

Jatkosodan alussa sodanjohdolla oli mieletön kiire hyökätä ja saada takaisin Neuvostoliiton valtaamat alueet. Nämä taistelut toteutettiin usein huonosti valmistellusti ja kehnosti toteutetusti. Tornionlaakson hautausmaat todistavat kuinka tuhoisia nämä Kelsinkäisen maisemat Sallan rintamalla olivat. Äkäslompolosta Jouni Kaulanen, Pontus Ristimella, Kauno Äkäslompolo ja Pauli Äkäslompolo olivat alueen kärkiryhmässä. Kauno haavoittui 11.7., Pontus haavoittui vaikeasti 27.8. ja Pauli kaatui 8.9.1941.

 

Kenttä= Aapo Äkäslompolo ja Johannes (Hannes) Äkäslompolo

Aapi Äkäslompolo on kuvassa oikealla. Keskellä istuu hänen veljensä Kentän Hannes Äkäslompolo ja vasemmalla on Lehon Heino Kaulanen. Kuva on todennäköisesti otettu kesällä 1941 ennen rintamalle menoa joko Oulussa tai Kemissä.

Hannes Äkäslompolo

Tässä Hannes Äkäslompolo poseeraa lumipuvussa pikakiväärin kanssa. Varsinkin Talvisota 30.11.1939-13.3.1940 muistetaan lumipukuisista sotilaista. Jatkosodan 25.6.1941-19.9.1944 kolmena talvena lumipuvut olivat edelleen käytössä.

Harvinainen yhteiskuva Äkäslompolon sotapojista. Takarivi vas. Pauli Äkäslompolo, Heino Kaulanen ja Kauno Äkäslompolo. Edessä Markku Kaulanen, Hannes Äkäslompolo ja Jouni Kaulanen.

 

Keski-Kaulanen= Jouni Kaulanen, Markus (Markku) Kaulanen ja Martti Kaulanen

Jouni Kaulanen

Yllä on Jouni Kaulasta koskevaa tekstiä  Pentti Jaakon kirjasta Suomussalmelta Ihantalaan; kolarilaisten sotatie 1939-1945.

Martti Kaulanen. Martti haavoittui kolme eri kertaa eli 14.12.1939, 10.3.1940 ja 9.11.1941.

Markku Kaulanen

Rinteeseen rintaman takana rakennettu asuinsija. Rintaman lähellä majoitustila kaivettiin maahan korsuksi.

Tottuneilta miehiltä rakentaminen sujui nopeasti. Oikealla oleva sotilas pitää kädessään paukkaa, jolla hirsiä iskettiin kiinnemmäksi toisiinsa.

Sotahommissakin tarvitaan asemasodassa suojia ja hetkessä miehet rakensivat itselleen kämpän. Oven vieressä kivääriteline, jossa aseita säilytettiin miesten ollessa sisällä (v. 1941).

 

Konikumpu= Pauli Äkäslompolo ja vävy Erkki Mäkitalo

Pauli Äkäslompolo kaatui 8.9.1941 (kuvassa oikealla). Hän oli Kustu ja Kustaava Äkäslompolon ainut poika.

(Kuva puuttuu)

Vävy Erkki Juho Mäkitalo (henkilötäydennyskeskus, haavoittui kranaatista käteen 1944)

 

Kurula = Väinö Kivijärvi 

 Kurulan Väinö Kivijärvi (1907-1944) kaatui ja katosi tykistökeskitykseen Äyräpään taistelussa 9.7.1944. 

Äyräpään puolustuksen pettäminen Äyräpään-Vuosalmen kohdalla olisi antanut puna-armeijalle melko vapaan etenemistien Antreaan ja aina Imatralle saakka, suomalaisten selustaan.

Massiivisten tulivalmistelujen jälkeen venäläiset ylittivät Vuoksen 9.7.1944. Väinö kaatui 9.7. tässä taistelussa torjuessaan venäläisten suurhyökkäystä. Venäläisten hyökkäyksen eteneminen ei onnistunut täällä kauemmas. Suomalaisten puolustus piti Vuosalmella, jonne se oli ryhmittynyt Adolf Ehrnroothin johdolla. Taistelut hiljenivät heinäkuun puolivälissä ja Suomen itsenäisyys saatiin pelastettua.     

Äkäslompololainen Eeli Kihlanki kaatui tässä Vuosalmen taistelussa 12.7.1944

 

Pontus Ristimella on tallettanut tällaisen lentäjien muistomerkin.

Jälkeenpäin ajateltuna hyökkäys syvälle Itä-Karjalaan oli Mannerheimiltä kallis virhe ja hyödytön saavutus. Tässä katsellaan sikäläistä rakennuskantaa.

Pontus Ristimellan albumissa on tällainen kuva "kestopäällystetystä" vankkuritiestä.

Tienviitat olivat suosittuja kuvauskohteita. Näin pitkä matka on Karhumäestä eri suuntiin.  Suomalaiset valtasivat Karhumäen 5.12.1941. Kallis oli tämäkin operaatio ja taistelussa kaatui 1500 suomalaista. Yhteensä 8000 vihollista eliminoitiin.  Kuva Pontus Ristimellan albumista.

 

Lehto = isä Hille Kaulanen ja pojat Heino Kaulanen ja Toivo Kaulanen sekä vävy Vertti Kurkkio

Hille kuvassa oikealla. Hille Kaulanen oli vanhin sotaan kutsuttu Äkäslompolon mies.

Kylän väki tahtoi olla sotilaille ystävällinen. Tässä Tanon talon edessä otetussa kuvassa Heino Kaulanen saa lähtöryypyt. Heinon vasemmalla puolen on Kauno Äkäslompolo ja oikealla Antti Äkäslompolo. Tarjoajan Lauri Frimanin oikealla puolen on Lauri Ristimella ja tämän vieressä myhäilee talon isäntä Teukko Äkäslompolo. Ovella Lilja Heikkinen ja ikkunasta katsovat naurusuiset Ilta Äkäslompolo ja Helvi Kaulanen.

Kaulasen veljekset Heino, Toivo ja Aatos tapasivat sattumalta sodasta palatessaan ja keksivät käydä valokuvassa. Heino oli kersantti eli korkeimman sotilasarvon saanut äkäslompololainen. Toivo on kirjoittanut omasta sotareissustaan muistelmat kirjaseen "Lehon torpan tarinoita".

Lehon vävy Vertti Kurkkio kuvassa vasemmalla. Vertti palveli tykistössä ja oli välillä tykkejä vetäneiden hevosten ratsailla. Sodan jälkeen Vertti esitteli armeijassa opittuja hevostaitoja Riihellä. Hän ratsasti vauhdilla pihalle ja hyppäsi hevosen pään yli maahan. Ihmiset ryntäsivät ulos luullen Vertin pudonneen

Vertin tykkien putket osoittavat itään kohti vihollista.

 

Möyhölä =Antti Äkäslompolo ja Heimo Äkäslompolo

Antti Äkäslompolo

Heimo Äkäslompolo

 

Nilivaara = Eelis Vilhelm Kangosjärvi, Einari Henrik Kangosjärvi, Kaarle (Kalle) Kustaa Kangosjärvi ja Tuure Aukusti Kangosjärvi

Eelis Kangosjärvi rintamalla toinen vasemmalta laukki-hevosensa kanssa. Hän haavoittui 13.12.1939.

Hevosella oli suuri merkitys sodassa. Frimannin Mikko-hevonen on kahden sodan veteraani. Mikko osallistui talvisotaan ja tuli sieltä hengissä takaisin. Reki ja valjaat olivat menneet, joten Mikko ajettiin pelkillä suksilla kotiin. Jatkosotaan Kuopalta tuli taas lähettää hevonen ja Mikko vaihdettiin sotatielle naapurin hevosen sijaan. Lauri Ristimella, joka oli paljon tehnyt Kuopalla töitä, vei Mikon kun itsekin meni sotaan. Kun Lauri sodan jälkeen tuli Kemiin, niin odotellessaan jatkokyytiä hän meni katsomaan asemalla olevia hevosia. Siellä oli Mikkokin, joka hörisi Laurille kuten ystäville tehdään.

Suomen armeijalla oli vähän ajoneuvoja ja vielä vähemmän niihin polttoainetta. Joskus päästiin komeasti Volvon kyydissä.

Erikoinen kulkupeli oli tämä lumikiitäjä. 

Eelis toi muistona sodasta Petsamon hotellin kuvan. Tämä rakennus tuhoutui talvisodan aikana tammikuussa vuonna 1940, kun norjalaiset polttivat sen neuvostojoukkojen lähestyessä Kolttaköngästä. Takana näkyy Kolttakönkään ortodoksista kirkkoa.

Jatkosodassa suomalaiset etenivät Petroskoihin, joka pian sai uuden nimen Äänislinna. Tämäkin on Eeliksen tallettama kortti.

Einari Kangosjärvi

? Kuva puuttuu

Kaarle Kangosjärvi

Tuure Kangosjärvi. Hän haavoittui 8.2.1940.

 

 

Riihi = Armas Friman , Lauri Ristimella

Armas kuvassa vasemmalla. Neljän lapsen isä Armas kaatui heti Talvisodan alussa 19.12.1939.

 

Äiti Lindan ja neljän orvon suru oli suunnaton, kun tieto isän kaatumisesta tuli kotiin. Tytär Maila muisteli, että äiti itki koko joulun ajan ja joulupuurokin oli kyynelillä suolattu.

Lauri Ristimella Riiheltä ja alunperin Luosusta. Hän työskenteli useissa Äkäslompolon taloissa ja muutti sodan jälkeen Kittilään.

 

Ristimella = Ilmo Ristimella , Oiva Ristimella, Pontus Ristimella ja Osvald (Valtti) Ristimella

Oikealla on Ilmo Ristimella. Hän haavoittui kahdesti eli 22.8.1941 ja 12.11.1942.

Pontus Ristimella haavoittui vaikeasti 17.8.1941.

Pontus Ristimella oikealla sotasairaalassa käsi tuettuna. Naiset tekivät valtavan työn hoitaen sotilaita sekä rintaman lähellä että etäällä olevissa sotasairaaloissa.

 

Oiva Ristimella (kuva puuttuu)

 

Valtti Ristimella (kuva puuttuu)

Tano = Kauno Äkäslompolo

Kauno Äkäslompolo tässä oikealla. Kauno kuoli kenttäsairaalassa 13.11.1943.

Tyypillinen ryhmäkuva sota-ajan albumeista (Kauno Herman Äkäslompolo). Jatkosodassa oli aikaa ottaa porukasta kuvia muistoksi

Tämän tahkoamiskuvan Kauno Herman Äkäslompolo on tallettanut albumiinsa. Varusmiespalvelun ja sodan vuoksi metsäkylien pojat saivat kiertää muutakin kuin tahkoa.

Kauno Herman Äkäslompolon hautajaisten aikaan oli Kolarissa neljä muutakin sankarivainajaa. Yleistilanne rintamalla oli rauhallinen marraskuussa 1943, mutta paikallisesti kaatuneita saattoi tulla paljon.

 

Lisäksi Äkäslompoloon kuuluvista Kuopalta, Hannukaisesta ja Luosusta:

Hannukainen/Kuoppa/Äkäsjoki: Einari Emanuel Friman (haavoittui 4.1.1940 ja 9.11.1941), Eino Alvari Friman (kaatui 16.3.1944),  Juhani Olavi Friman (kaatui/katosi taistelussa 24.6.1944), Lauri Kustaa Friman (haavoittui 22.6.1944), Osmo Sigvart Friman/Raittimo (haavoittui 2.2.1940), Svante Alarik Friman (haavoittui ja jäi sotavangiksi 14.12.1939), Usko Friman, Väinö Lennard (Lenna) Friman, Usko Ferdinand Komulainen,  Väinö Johannes Leppälä (savotalta), Johan Ernst Utterström ja Yrjö Arvid Utterström.

Vasemmalla asevelvolliset Yrjö Arvid Utterström ja oikealla Svante Friman. Pojat ovat syntyneet 1905.

Arvid oli talvisodassa pikakiväärimies ja heidän ryhmässään ollut savotasta tuttu ylpeä metsänhoitaja maastoutui kovalla tohinalla. Arvid totesi rauhallisesti, että "kyllä meän häätyy tähän ruveta tottumhaan."

Talvisodassa Svante  haavoittui pahoin Savukoskella 14.12.1939 ja joutui vangiksi. Svante oli Venäjällä Uralin Sverdlovskissa sotavankeudessa. Päästyään takaisin Suomeen hän ei puhunut mitään vankeusajastaan. Arvattavasti se ei ollut mikään huvimatka. Välirauhan aikana Svante palasi ja  osallistui vielä jatkosotaan.

Utterströmin veljekset metsätöissä rauhan aikana.

Lauri Friman

Eino Friman kaatui 16.3.1944

Veikko Friman

Luosu: Aarne Johannes Kihlanki, Eeli Johannes Kihlanki (kaatui 12.7.1944), Eino Jalmari Lompolojärvi, Kaarle Kustaa Lompolojärvi, Lenna Johannes Lompolojärvi (haavoittui 7.8.1944), Osmo Jalo Lompolojärvi, Veikko Samuel Lompolojärvi, Reino Jalmari Äkäslompolo (haavoittui 15.2.1940 ja kuoli sotasairaalassa 21.2.1940)

Vasemmalla Luosusta Eeli Johannes Kihlanki, joka haavoittui Vuosalmella ja kuoli sotasairaalassa 12.7.1944. Oikealla Arvo Frimanin poika Lauri Friman, joka haavoittui 22.6.1944.

Keskellä Tuure Äkäslompolo. Oikealla Martti Kaulanen ja oikealla Hannes Kurtakko yhteispotretissa.

Kuka?

Ketä?

Kuka? 

Kuka?

Kuka?

Kun miehet olivat rintamalla, niin lapsetkin joutuivat raskaaseen työhön. Tässä Anja Friman ja Kauko Kaulanen sahaavat puita suurella justeerilla.

Asemasotavaiheen aikana sotilaita päästettiin välttämättömiin töihin kotiin. Tanon ainoa poika Kauno Äkäslompolo kuoli rintamalla ja perhe sai sotilaita avuksi heinäntekoon kesällä 1942 tai 1943. Onpa vasemmalla oleva turistikin tullut talkoisiin Tanon naisten avuksi.

Lapin sota 1944-1945

Moskovan välirauhan ehtojen mukaisesti Suomen tuli karkottaa maassa olleet saksalaiset joukot. Kun saksalaiset eivät poistuneet vapaehtoisesti venäläisten määräämällä vauhdilla, alkoi Saksan ja Suomen välinen Lapin sota. Vetäytymistä hidastivat saksalaisten valtavat varastot eri puolilla Oulun ja Lapin lääniä. Varsinaisia huoltokeskuksia saksalaisilla oli Kemissä, Torniossa, Rovaniemellä, Kemijärvellä, Hyrynsalmella, Kuusamossa, Muoniossa ja Ivalossa. Näiden lisäksi heillä oli rintaman läheisyydessä pienemmät yhtymien huoltokeskukset. Sotaa käytiin aluksi sopuisasti. Kumpikin osapuoli vältteli taistelua. Venäläiset halusivat nöyryyttää Suomea ja määräsivät sen tosisotaan sodanaikaista auttajaansa vastaan. Käyty valesota ei Neuvostoliittoa miellyttänyt. Niinpä se vaati Suomelta todellisia sotatoimia Saksaa vastaan ja antoi määräajan, mihin mennessä oikea sota oli aloitettava. Neuvostoliito keskitti myös Suomen vastaiselle rajalle joukkoja uhaten hyökätä, ellei todellisiin  sotatoimiin saada vauhtia.

Kostoksi suomalaisten hyökkäyksistä saksalaiset polttivat Rovaniemen maan tasalle ja aloittivat Lapin järjestelmällisen hävittämisen. Viimeiset saksalaiset, joita Pohjois-Suomessa oli kaikkiaan noin 215 000 miestä, poistuivat Norjan puolelle 27.4.1945. Taistelujen päättymisen kunniaksi nostettiin Kilpisjärvellä salkoon siniristilippu kolmen valtakunnan rajapyykillä. Sodan jälkeisessä politiittisessa tilanteessa puhuttiin vain saksalaisten olevan syyllisiä Lapin tuhoon. Historiallinen tosiasia on, että venäläiset poltatittivat Lapin. Jos saksalaiset joukot olisivat saaneet vetäytyä rauhassa kuten alun perin oli sovittu, niin mihinkään tuhoamiseen ei olisi ollut syytä ja tarvetta.

Äkäslompolo säästyi Lapin sodan tuhoilta. Tähän vaikutti kylän syrjäinen ja sodankäynnin kannalta merkityksetön sijainti. Kylän tapahtumista on erilaisia kertomuksia, joiden mukaan saksalainen moottoripyöräkaksikko oli tullut kylään polttoaikeissa. Vaikka käsky oli ollut, että kaikki väki on siirrettävä pois Lapista, niin Äkäslompoloonkin oli jäänyt  muutama mies. Kertoman mukaan he olivat ammuskelleet metsästysaseilla ilmaan, jolloin jo polttotarvikkeita keränneet  saksalaiset olivat luulleet suomalaisten joukkojen hyökkäävän ja poistuneet paikalta. Myös Hannukaisen talot säästyivät.

 

Solmitun välirauhan jälkeen Stalin uhkasi syksyllä 1944 hyökätä Pohjois-Suomeen ellei Suomi hyökkäisi saksalaisten kimppuun. Sota aiheutti sittemmin Lapin tuhoutumisen. Tämän Lapin sodan pelon vuoksi Äkäslompolonkin siviilit evakuoitiin lehmineen Ruotsiin. Kissat ja koirat tuli tappaa. Jäljellä olleet siat ja lampaat sai teurastaa ruuaksi. Äkäslompolon väki sijoitettiin aluksi Pajalaan ja Tärendöön. Ensin oli Ruotsin sotilaiden valvoma nöyryyttävä täisauna, rokotukset ja kolmen viikon karanteeni. Tämän jälkeen ihmiset sijoitettiin eri paikkakunnille kuten tänne Arvidsjaurin Glommersträskiin. Osa sai jäädä lähelle rajaakin, jos heillä oli siellä sukulaisia taikka työpaikka. Itse olin 8 kk ikäisenä äidin mukana evakossa Kannuksessa. Emännän ilkeilyn vuoksi äiti pyysi ja sai siirron Toholammille. 

Osa Äkäslompolon evakoista kuten Veera Palomaa asui Härnösandin korkeudella olevassa Ragundan kunnassa.

Kaikki eivät Äkäslompolosta lähteneet Ruotsiin evakkoon vaikka niin määrättiin. Kylällä jäi useampi mies. Majoittipa Kangosjärven Kusti Nilipirtin mökkiin pari evakkonaista, jotka tunnollisesti kirjasivat nimensä mökin vieraskirjaan.

Vuosikymmmeniä sodan jälkeen suomalaiset saivat tehdä ryhmämatkoja vietyyn Karjalaan. Siellä käytiin entisillä kotipaikoilla, katsottiin taistelualueita ja etsittiin kaatuneita suomalaisia sotilaita. Aika erikoinen oli Antti Kurun kolme matkaa, joilla hän haki kadottamaansa pakkia. Lue tästä artikkeli.

Jouni Kaulanen kävi vaimonsa Tertun ja ryhmän kanssa katsomassa Ihantalan taistelualuetta. Jouni itse osallistui näihin Suomen kannalta ratkaiseviin taisteluihin, jotka käytiin 25. kesäk. 1944 – 9. heinäk. 1944. Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin tänne.

Tammikuussa 2012 on elossa seuraavat evakossa olleet kylän asukkaat: Maila Alatalo (o.s. Friman), Emmi Friman (o.s. Kaulanen), Sirkka Friman (o.s. Äkäslompolo), Tatu Friman, Ilta Kaulanen (o.s. Äkäslompolo), Irma Kaulanen (o.s. Äkäslompolo), Lauri Kaulanen, Liisa Kyrö (o.s. Kangosjärvi) ja Elsa Äkäslompolo. Rintamamiehet ovat kaikki kuolleet ja elossa on vain sotaväessä ollut Aatos Kaulanen.

Tammikuussa 2021 elossa ovat edellä luetelluista enää vain Maila Alatalo ja Liisa Kyrö. Oli siis korkea aika kerätä tämän sivuston tietoja 2010-luvun alussa. Nyt niitä ei enää saisi kerättyä, koska muistavat ovat poissa.